Meillä harrastetaan metsästystä ja kalastusta. Kuten kunnon vaimon kuuluukin, olen (ainakin ajoittain) kiinnostunut mitä rakas kanssaeläjäni touhuaa. Ja miksi en olisi, sillä kun iso mies levittää keittiönpöydän täyteen höyheniä, lankaa ja kimaltelevia metallilanganpätkiä, herää siinä kysymys jos toinenkin.
Aikani näperrystä seurattuani tuumin että eihän tuo voi vaikeaa olla ja pyysin saada kokeilla. Ohjeistus jota sain oli kärsivällistä ja tiukan paikan tullen (niitä oli monta!) sain apua kädestä pitäen, mutta olipahan tuskien taival. Ei liene vaikeaa arvata että oikeanpuoleinen perho on minun käsialaani ja vasemmanpuoleinen, siro ja siisti, on taitavamman tekosia.
Ja nämä tosiaan ovat pieniä! Vasemmalla oma turjakkeeni, oikealla pienin jonka talouden kalastajan perhorasiasta löysin. Perhonsidonta on aivan oma maailmansa. Aikani kuuntelin luentoa siitä kuinka hyönteisiä jäljitellään ja kuinka mitäkin materiaalia sidotaan kun yritetään saada aikaiseksi tiettyjen ominaisuuksien perhoja, kunnes totesin että kukin pysyköön omalla alueellaan. Ei ole musta perhonsitojaksi. Onneksi jälkikasvu paikkaa, sillä toinen neitosista on ilmoittanut ryhtyvänsä isona "metsästäjäkalastajaksi". Kyllä isi on ylpee!
Pssst! Arvontaan on aikaa osallistua vielä muutama päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti