Eletään kevättalvea. Joku olisi ehkä ajattelisi että on hieman myöhäistä ommella lapsille tikkitakkeja tässä vaiheessa vuotta, helmikuun loppupuolella. Joudun pakon edessä allekirjoittamaan väitteen, sillä talvesta ei enää ole tietoakaan - räystäät tippuvat, seinän vierustalla vihertää ja tilitantit laulavat.
Onneksi hiljaa hyvä tulee, sillä neitokaisten hienostelutakit ovat olleet enemmän ja vähemmän työn alla lähes 10 kk ajan. En muista milloin olisin näin paljon purkanut, ommellut, purkanut ja taas ommellut päästäkseni jälleen purkamaan! Siinä kahta takkia vaihe vaiheelta samanaikaisesti tehdessäni (ja purkaessani) mietin, että kaksien siistien, vuoritettujen takkien ompelu istutettuine hihoineen on vähän kuin kaksosten kasvatus - elät samat vaiheet peräjälkeen; samat onnistumiset, samat virheet, samat monimutkaisuudet. Etkä opi siltikään, vaan toistat virheet, vaiheet ja kiemurat peräjälkeen lähes identtisesti, vaikka mahdollisuus oppimiseen olisi käden ulottuvilla.
Vaan tulihan niistä kivat! Kaavana on Naavakuusi (Ottobre 6/2012, koko 104 cm). Kaava on tarkoitettu duffelitakiksi, mutta hyvin toimii tikkivuorellisena kangastakkinakin. Hupun vuoren, alavarat, taskut ja tampit ompelin tehostevärisellä vuorituksella. Molemmat takit ovat lisäksi kauttaaltaan tikkivuorella vuoritetut. Takkikangas itsessään on Ikean paksua Åkerkulla -puuvillaa.
Takkien juju on hupun kaavoituksessa. Huppu laskeutuu kivasti niskaan vaikka onkin iso ja paksu, ja hupun leikkaus kehystää kasvoja kauniisti.
Vaikka meillä enenevissä määrin kuullaankin lausetta "mutta äiti, en minä pyytänyt sinua t ä l l a i s t a ompelemaan!", niin takkien kanssa taisin kuitenkin osua oikeaan. Takkeja pyydetään päälle niin päivähoitoon kuin kerhoreissuillekin, ja joskus ihan vain peilikuviaan ihastellakseen. Talvi, pysyisitkö vielä hetkisen?
