Viime keväänä keksin (omasta mielestäni) loistavan idean - kerätä talteen suklaamunien yllätysten muovikuoria, niitä vähän isompia munanmuotoisia, ja valaa niitä apuna käyttäen betonimunia. Kaikki meni suht hyvin, vaikka paksun betonin saaminen muovikuoreen vähän haasteellista olikin, mutta kun tuli aika irroittaa kuoret betonimunan päältä, alkoivat haasteet. Muovikuorta ei saanut betonista irti kirjaimellisesti kirveelläkään. Roskiin vaan! Ajatus ei kuitenkaan jättänyt rauhaan.
Tänä keväänä päätin kokeilla betonimunien valamista uudelleen, muotteina tällä kertaa aitoja kananmunankuoria. Munien tyhjennys sujui näppärästi isolla terävällä neulalla, jolla pistin kärkeen pienen ilmareiän ja rikoin pohjaan halkaisijaltaan 1,5-2 cm kokoisen kolon. Betonin jätin sekoitusvaiheessa selvästi suositeltua kosteammaksi, jolloin se oli helppo lusikoida kuoreen ja täytti sen tasaisesti. Munien kuivuttua ensin vuorokauden ajan ulkona nostin ne sisälle, jossa jatkoivat kuivumistaan vielä yön yli. Aamulla naputtelin ruokailuveitsen tylpällä reunalla kuoren murusiksi, jonka jälkeen sen sai hyvin kuorimalla irti betonimunan pinnasta. Betonia pystyy kevyesti hiomaan sen ollessa vielä kosteaa, joten täyttöaukkojen jättämät jäljet hioin piiloon tässä vaiheessa.
Viimeistelyksi betonimunat saivat pintaansa ohuen kerroksen valkoista vesiohenteista akryylimaalia, lopuksi liimasin vesi-liimaseoksella pintaan höyheniä. Tarkoitusta varten olin hankkinut askartelukaupasta höyheniä, mutta ne osoittautuivat käyttökelvottomiksi, liian suuriksi ja pörheiksi haituviksi. Onneksi taloudesta löytyy metsästäjä-kalastaja, jonka kätköistä sain perhonsidontaan tarkoitettuja helmikanan, heinäsorsan ja jonkun tuntemattomaksi jääneen lintusen höyheniä.
Betonimunissa yhdistyy hauskasti vastakohdat - painava ja kevyt, rosoinen ja pehmeä. Hillittyjä ja hallittuja, mutta kuitenkin niin kauniita.