Sivut

19.1.2014

Taulukalenteri




Eteisen pieni seinänpätkä on kaivannut pitkään jotain. Taulua? Hyllyä? Naulakkoa? Printtiä? Eikä mikään kuitenkaan tuntunut tarpeeksi kivalta ajatukselta. Idea kuitenkin löytyi kun kunnostauduin menneenä vuonna erityisen hyvin merkkipäivien unohtamisessa - nimipäivät, syntymäpäivät ja muut tärkeät. Auts!

Varastosta löytyi iso taulunkehys, laatikosta liitutaulutussi. Paljon muuta ei sitten tarvittukaan. Ihanan kevyt, siro ja huomaamaton kestokalenteri on paitsi edullinen, myös ekologinen ja äärimmäisen helppo käyttää vuodesta toiseen.




Tee-se-itse taulukalenteri

Tarvitset:
            - valokuvakehyksen
            - liitutaulutussin
            - ison kartongin
            - viivoittimen
            - tussin ja halutessasi lyijykynän
            - tulostimen, ei kuitenkaan välttämätön

Esityönä maalasin vanhan kehyksen valkoiseksi, poistin taustalevyn ja liimasin lasin suoraan kiinni valokuvakehyksen reunoihin liima- ja tiivistemassalla. Oman kehykseni lasin "kiinnitysnipsut" olivat puutteelliset, joten liimaus oli välttämätöntä. Nipsujen ollessa kunnossa liimausta ei luonnollisesti tarvita.




  • Luonnostele kartongille apuruudukko kalenterin kirjoittamista varten. Itse käytin 55 x 76 cm kehykseen ruudukkoa, jossa yhden päivämääräruudun koko on 5,5, cm x 6,5 cm. Merkinnöille jäävä sarake jokaisen ruudun alla on 1,5 cm korkea. Piirrä viisi riviä ja seitsemän saraketta.
  • Tulosta haluamallasi fontilla kuukaudet ja numerot 1-31
  • Asettele päivämääränumerot  halutun kuukauden mukaisesti paikoilleen
  • Nosta kehys lasineen kartongin ja numeroiden päälle, jäljennä liitutaulutussilla.
  • Kirjoita haluamasi merkinnöt esim. nimi- ja syntymäpäivät, juhlapäivät jne. niille kuuluviin sarakkeisiin.



Hauskan yksityiskohdan kalenteriin saa jättämällä ripustuslangan paikoilleen. Turvallisuussyistä kiinnitin kalenterin seinään taulutarroilla, sillä neitokaisten vauhti yhdistettynä suoraan lasia kohti olevaan ripustusnaulaan ei tuntunut parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. 

Jospa nyt huonomuistisinkin muistaisi muistamisen arvoiset asiat. Yritetty ainakin on!


10.1.2014

Neulostunikat




Vihdoin ja viimein, pitkän, pimeän ja kostean syksyn jälkeen on luvassa pakkasta! Sehän tarkoittaa sitä, että nyt jos koskaan on aika ommella lämmintä vaatetta, jotta trikootunikoissaan ja sukkiksissaan juoksentelevat neitokaiset säästyisivät vuotavilta neniltä ja kylmiltä varpailta.




Hetken (ikuisuuden) kaapissa marinoituneet Majapuun neulokset muotoutuivat perustunikoiksi; pitkät hihansuuresorit, a-linjainen helma ja napakka pääntie, jossa keskellä pieni rypytys. Alkuperäinen ajatus oli tehdä poolomalliset tunikat oman sydäntunikan tapaan, mutta kokemus on osoittanut että mitä vähemmän huppua tai kaulusta, sitä helpommin vaate valikoituu kaapista lapsen päälle. Samalla opettelen olemaan kikkailematta liikoja, joskus yksinkertainenkin voi olla kaunista.




Raati kelpuutti tunikat ja ompelija huokaisi helpotuksesta. Kerrasta toiseen jaksan ihmetellä sitä miten voimakas näkemys neitosilla on mitä vaatetukseen tulee. Viis retrosta, reippaista sinisistä ja vihreistä - pinkkiä, söpöä ja kimaltavaa meille, kiitos! 


7.1.2014

Letkeät jumpsuitit





Joulun ajan kotona vanuminen ja lorviminen on ollut oikein hyvä syy ommella neitokaisille asiaankuluvaa vaatetusta. Potkupukuun verrattavissa tai ei, kyllä se näille leikki-ikäisille passaa. Ja oikein hyvin passaakin, sillä aamuiset väännöt siitä sopivatko vaatekappaleet yhteen toistensa kanssa ovat jääneet vähän vähemmälle kun päälle on vedetty yksi ainoa vaate. Siinä määrin ovat neitokaiset (tässäkin asiassa) erilaisia, että toinen rakastui pinkkiin haalariinsa välittömästi eikä olisi sitä riisunut yöksikään, kun taas toinen ilmoitti ettei haalari ole prinsessavaate, eikä suostunut pukemaan sitä alkuun päälleen lainkaan. 




Jumpsuitin kaava löytyy Ottobre-lehdestä (4/12), kokona 110 cm. Hihoihin ja lahkeensuihin lisäsin reilusti kasvunvaraa pitkillä resoreilla. Joustocolleget ja raitaresorit löytyivät Kestovaippakaupasta. Suloisuus noita neitosia supermukavissa hupparipuvuissaan! Jos vaan mitenkään ikinä kehtaisin, voisin ommella tällaisen itsellenikin. Vaan missä sitä muka ikinä pitäis? Johan meillä koirakin naurais -rakkaasta kanssaeläjästäni puhumattakaan- jos kiskoisin päälleni potkupuvun. Vai onko se vaan korvieni välissä...?