Sivut

21.10.2016

DIY kalenterin kannet - Nuppu Print Company





Nuppu Print Company, täyttä rakkautta ensisilmäyksellä! Herkkää piirrosjälkeä, käsin maalattuja kuvioita, isoja kauniita kukkia. Sellaista tuoretta printtimäistä otetta jollaisesta ei ole vielä kankaiden maailmassa saatu nauttia. Jos sanon että lähes henkeni salpaannutin Nupun kauniiden kuvitusten edessä, en juuri liioittele.

Olen haaveillut Nunuco designin kalenterista, mutta harmikseni se ei täytä ajanvarauskalenterin vaatimuksia. Sitkeästi vuodesta toiseen olen etsinyt sitä jotakin, mutta päätynyt aina lopulta tuttuun ja tylsän turvalliseen ajanvarauskalenteriin. Käytössä täyden kympin kalenteri, mutta visuaalisuus jättää toivomisen varaa.






Ja sitten nämä kaksi kohtasivat toisensa - ajanvarauskalenteri ja herkän kaunis kukkakuosi. Voisiko suurempaa arjen piristäjää ollakaan? Ompelin yksinkertaiset vaihdettavat irtokannet kalenterin mittojen mukaan. Ne paitsi ilahduttavat ulkonäöllään, myös samalla suojaavat kalenteria rispaantumiselta.

Aikaansa seuraava, valveutunut bloggaaja olisi esitellyt tämän(kin) tuotoksen sesonkiaikana - joko elokuussa kun lukuvuosikalenterikauppa on kiihkeimmillään, tai sitten vuodenvaihteessa, jolloin loput ostavat uusia tyhjiä kirjojaan. No, kuten näemme, innokkuus jyrää yli valveutuneisuuden. Mutta rehellisesti - olisinko voinut jättää tämän odottamaan tammikuuta? En mitenkään.

5 kommenttia: