Sivut

31.5.2015

Tyyne


Tyyne on monestakin syystä rakas. Se on 'Mekkotehdas aikuisille' -kirjan malli, josta olen haaveillut kuukausitolkulla, jonka vuoksi olen valvonut yömöhään ja jonka vuoksi päätin, että kolmekymppinen neitokainen ei vaan voi eikä saa olla liian vanha jottei voisi käyttää tyllihametta! Aivan erityisen 'Tyyne -tyllimekosta' tekee lisäksi se, että oma mummini on nimeltään Tyyne.





Kymmenen metriä unelmanpehmeää, kauniin lähes savuisen harmaata tylliä, haaleanharmaata trikoota ja hento samettinauha toimivat täydellisesti yhteen. Päättämätön nainen kun olen, en osannut valita millaisen yläosan mekkoon haluaisin. Ratkaisin ongelman ompelemalla hameen erikseen, jolloin toppiosaa voi vaihdella fiiliksen tai käyttötarkoituksen mukaan. Kesään sopii olkaimeton, talvella hameen voi yhdistää pitkähihaiseen.

Arvata saattaa, kuinka viisivuotiaat neitokaiset olivat pökertyä onnesta hameen nähdessään. 'Kuningatar', 'prinsessa' ja 'kaunein maan päällä' -nimitykset tietysti imartelivat, mutta onneksi ystävä pudotti hyväntahtoisesti takaisin maan pinnalle toteamalla minut mekkoineni hörhöksi. Taitaa tuntea ystävänsä liian hyvin, sillä prinsessainen ei kyllä taida olla synonyymi annukkamaisen kanssa. 





Koska suuresta rakkaudestani en ole mistään hinnasta valmis luopumaan, lisättäköön tunnelmaan se annukkamainen osio jollain muulla tavalla! ;)


Harmaa trikoo Jyväskylän kangaskauppa
Tylli Alemana Dance Center
Samettinauha Ompelukone- ja tarvike Keinonen


33 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Savunharmaa on niin kaunis! Vielä kauniimpi olisi violetti savunsinisenharmaana, mutta sellaista harvoin näkee.

      Poista
  2. Ihana väri ja sopii sinulle täydellisesti.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Jotain vaihtelua ainaisiin työvaateompeluihin. ;)

      Poista
  4. Haha, just hyvä toi loppukevennys :D mekkokin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Meni niin söpöstelyksi noiden kuvien kanssa että piti palautella vähän rotia tähän touhuun.. ;)

      Poista
  5. Todella kaunis ja tyylikäs Tyyne :)

    VastaaPoista
  6. Tästähän tuli aivan uskomattoman ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa trikoo on täydellinen tyllin kaverina <3

      Poista
  7. Kauniit harmaan sävyt ja niiiin unelman kevyt :) Hyvä idea tehdä erikseen, varmasti monikäyttöisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevyt ja hentoinen, mutta painaa on yllättävän paljon! Mietin toteutuksessa myös sitä, kuinka mekko olkaimettomana pysyisi päällä jos hameosa olisi ommeltu toppiin kiinni. Taattua nykimistä tiedossa! ;)

      Poista
  8. Mainio kaikin puolin ♥ Tuohon Tyyneen ihastuin itsekin, mutta eipä ole miulla käyttöä moiselle eikä se taitaisi näille kiloille sopiakaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan ole oikeastaan käyttöä, mutta päätin että keksin sille sitä! ;) Aina löytyy (täytyy löytyä!) hyviä syitä käyttää tyllihametta <3

      Poista
  9. Kaunis ja herkkä. Pukee sinua loistavasti. <3

    VastaaPoista
  10. :) Hymyilyttää! Niin joka naisen salainen unelma! Tulee jotenkin mieleen balettitanssija: keveä ja vahva yhtä aikaa. Ja värikin on ehdottoman kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salainen unelma, todellakin! Savunharmaa on väreinä suuri suosikki, niin herkän kaunis.

      Poista
  11. Ihanaakin ihanampi hamonen! Ja noi kuvat on ihan parhaita, varsinkin noin vikat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti! Meinasi mennä liialliseksi hempeilyksi. ;)

      Poista
  12. On kyllä aivan järkyttävän upea mekko ja sopii sulle ihan täydellisesti, sekä kahvakuulan kera että ilman :).

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana tylliunelma! :) tätä pitää uudestaan ja uudestaan käydä ihailemassa. Mikä vuorikangas tässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helman vuorena on charmeuse -verkko/vuorikangas, Euronkankaasta saa pakalta ostettua. Sellaista verkkomainen, pinnaltaan liukas materiaali.

      Poista
  14. Wau! Niin kauniin herkkä ja ihana.

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana! En myöskään itse ole tylli-ihmisiä, mutta tuo mekko on aivan unelma! Jos ei tilaisuuksia käyttöön ole, niitä pitää järjestää... Aina on syytä juhlaan,

    VastaaPoista
  16. Upea mekko ja upeat kuvat!

    VastaaPoista