Sivut

24.8.2014

Baggy -housut





Syksy ja arki saapuivat ryminällä. Sitkeästi viimeiseen saakka kiskoin jalkaani vilpoisia kesähousuja ja varvassandaaleja, mutta nyt paatuneimmankin kesäfiilistelijän on viimein luovutettava. Olen joskus tainnut ohimennen sivutakin tosiseikkaa että töissä saan kulkea päivät pitkät rennoissa vaatteissa - itseasiassa mitä rennommat ja joustavammat, sitä paremmat. Iänikuiset tuulihousut ahdistivat kuitenkin jo pelkkänä ajatuksenakin, eikä niiden siisteystasossakaan ole puolen vuoden käytön jälkeen kehumista. Kun "lähikaupan" Kestovaippakaupan Essi sitten vinkkasi tästä uudesta Onionin (4029) kaavasta ja samalla hetkellä kauppaan saapuneista meleeratun harmaista joustocollegeista joihin löytyi tismalleen mätsäävät resorisävyt, oli ostokaavaa suorastaan pakko päästä kokeilemaan!






Ja voi että miten tykkäänkin! Siistimmät kuin monet kaupan collegehousut, vyötäröltä istuvat ja lahkeessa riittävästi pituutta. Kapeat mutta kuitenkin selkeästi housumaisemmat kuin pelkät leggingsit. Tummanharmaissa noudatin kaavaa lähes kirjaimellisesti, vaaleanharmaissa lisäsin lahkeisiin leveyttä n. 16 cm jonka keräsin pussiksi pitkien samansävyisten resoreiden avulla. Ja tuo joustocollege - ikiliikkujan unelma! Joustaa, venyy, kestää ja palautuu. Voi kun itsekin palautuisi samalla tavalla viikonlopun megaluokan räpbileillasta.. ;)


Postaus toteutettu yhteistyössä Kestovaippakaupan kanssa.



41 kommenttia:

  1. Todella hyvännäköiset housut! Näkee heti, että kaava on huipusti istuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kaava yllätti kyllä istuvuudellaan vaikka lökö lähtökohtaisesti onkin. Tykkään!

      Poista
  2. Vautsi! Itselläni tuo samainen kaava vielä korkkaamatta ja tämän postauksen jälkeen ei ole epäilystäkään etteikö sitä kannattaisi käyttää!! Vähän vierastan leggareita, mutta haluaisin silti kapeahkot housut. Nyt kyllä kokeilen, molemmilla tavoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! Hieman laskin seuraaviin housuihin vyötärölinjaa, mutta muuten saa kyllä tehdä ihan kaavan mukaan. Todella hyvä kaava housuihin, ihanaa että sellainen on olemassa! Oon aina pitänyt housuja lähes mahdottomina.

      Poista
  3. Ei vitsi miten mageet! Minäkin haluan! Mistä tuon kaavan voi ostaa ja mikä sen nimi on? :)

    VastaaPoista
  4. Luin innoissani "vähän" huonosti :D Kvk:lta löysinkin kaavan ja kankaat!

    VastaaPoista
  5. Ihanat! Tuommoset vois itsekin ommella... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olit huippunopee housujesi kanssa! Ja niistä tuli kivat, kävin jo kurkkaamassa! :)

      Poista
  6. Täydelliset housut! Tällaiset on kyllä pakko itsekin saada.

    VastaaPoista
  7. Minäkin tykkään! Kivaton, molemmat.

    VastaaPoista
  8. Nää on niin mun näköset pöksyt.Etenki noi vaaleampien pitkät resorit on vaan niin rakkautta.

    Ja näiden sun kuvien näkemisen jälkeen oli iteki pakko testata taittuuko tää oma kroppa tollasiin asentoihin ja voin sanoa, et ei se ihan kauhean kaukana ole, mut luulen, et en ihan noin sirolta näyttäny. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mahtavaa! :D Totuuden nimissä tunnustettakoon että ei se takareiden revähtäminen kovin kaukana ollut multakaan... ;)

      Poista
  9. Hienot pöksyt! Kaava pitänee laittaa ostoslistalle, sillä juuri tämmöisiä olen kaipaillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä on kaava! Ohje kylläkin tanskaksi, mutta siitäkin selvisi perusompelutaidoilla ohjeita lukematta. ;)

      Poista
  10. Tosi hienot! Ja ihana malli! <3
    Mukava että sulla on noin kiva yhteistyökuviokin! :)
    Kivaa rentoa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli tosiaan ihan ykkösluokkaa.. jep. ;) Ihanaa syksyä sinnekin!

      Poista
  11. Näyttääpä tosi mukavilta ja siisteiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siisteiltä kuin collegehousut nyt voivat näyttää. :)

      Poista
  12. Todella hyvän näköiset housut, tykkään molemmista :)

    VastaaPoista
  13. Vitsit miten kivat! Mulla on to do -listalla just tuollaiset istuvammat collegehousut, täytyypä ostaa tuo kaava jossain välissä :)

    VastaaPoista
  14. Hauska hyvänmielen postaus, vaikka minulle heräsinkin suuri myötätunto kohtalotoveria kohtaan, sillä minäkin olen kaikin tavoin koittanut pitää kiinni kesän rippeistä ja syksyn mainitseminenkin tahtoo kirpaista. Tässä sen nyt näkee; käsityöt tuovat mukanaan positiivista energiaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sua! Onneksi sysy tietää epävakaita säitä ja sitä kautta enemmän aikaa sisällä ommellen tai muuten vain käsitöitä tehden.. :)

      Poista
  15. Voi hurja miten kivat! Kelpais tännekin. Tunnen itseni ja tiedän, että kohta kun työt loppuvat ja möhnötän kotona asun lököhousuissa. Noissa kelpais lähteä mihin vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siihenhän nää olis just passelit! Ei tarttis muistaa vaihtaa housuja kauppaan lähtiessä! :)

      Poista
  16. Hienot! Just tuollaiset minäkin tarttisin :)

    VastaaPoista
  17. Yhdyn edellisiiin! Loistavasti istuvat housut, mutta se nyt ei ole ihmekkään noin timmillä kropalla! Ja hauskat kuvat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, no kiitos! <3 Kuvissa lähti ehkä (vähän...) homma lapasesta. ;)

      Poista
  18. Hei! Upeita housuja. Osaisitko sanoa kaavan koosta jotain, onko reilua mitoitusta vai pientä. Pähkäilen tässä, että minkä koon valitsen itselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Mittasin itseni ennen ensimmäisten housujen ompelua, ja mittataulukon mukaan kokoni olisi 38. Käytössä kuitenkin huomasin että koska joustocollege antaa myöten, itselleni parempi koko on mittataulukon vastaisesti kokoa pienempi 36. En ole tainnutkaan blogata niitä napakammin istuvia housuja! Suurta eroa ei silti ole - 38 kaavalla sain rennot ja hieman lököt colleget, 36 kaavalla istuvammat housut. Itse teen silti jatkossa koolla 36, eli ehkä se hivenen reilua mitoitusta on. Riippuu millaisista vaatteista tykkää. :)

      Poista
    2. Tämän postauksen molemmat harmaat on koolla 38 ommeltu.

      Poista
    3. Hei! Laitoitko vyötärölle kuminauhan vai riittääkö nyörit? Tanskan taidot ei riitä ymmärtämään kaavasta onko kumpparia. Omat pöksyt on tuolla vyötäröä vaille valmiit ja ihana malli on kyllä! Itse jouduin lisäämään lahkeeseen pituutta, mutta tykkäänkin ettei lahkeet yhtään nouse lasten kanssa kyykkiessä yms.

      Poista
    4. Mulla on vyötäröllä napakka resori + nyöri. Kuminauhaa en ole testannut resorin lisäksi, mulle toimivin on ollut tuo nyöri. Ilman sitä pelkällä resorilla ei pysy niin hyvin päällä.

      Poista