Sivut

17.6.2014

Kasvihuone - perustus ja runko


Kesäaikaan käsillä tekemisen saralla tapahtuu valtava paisumus; projekteja on nurkassa jos toisessakin, sisällä, ulkona, kotona ja reissussa. Puuhakkuus näkyy myös blogissa, joka joutuu näivettymään oman onnensa nojassa. En silti ole unohtanut, menossa on vain niin isoja projekteja ettei oikeastaan nukkumaankaan malttaisi!



Alan olla lähipiireissäni tunnettu siitä, että minulle kelpaavat lähes kaikki tavarat, romu ja ylijäämämateriaalit joille ei muilta löydy käyttöä. Syksyllä haalin hellään huomaani ystävän 60-luvulla rakennetun omakotitalon ikkunat, taisinpa innoissani luvata niille uuden kodin jo ennenkuin ehdin tehdä kasvihuoneen rakennusanomusta rakkaalle kansaeläjällenikään. Miesparka taisi olla jokseenkin tyrmistynyt kun järjestin puolen päivän mittaisen ikkunoiden pelastusoperaation keskellä ankean kylmää ja kosteaa syksyä, ja innoissani ilmoitin tulevan kesän 'yhteisestä pikkuprojektista'. Onneksi talvi oli pitkä, märkä ja pimeä, ja yhteistyöneuvotteluja (=väsytystaistelua) voitiin käydä hiljalleen. Kun kevät viimein koitti, hypin riemuissani tasajalkaa - kasvihuoneella oli rakennuslupa, rakennusmestari ja selkeä toteutussuunnitelma!



Perustus ladottiin kakkoslaatuisista vallikivistä kahteen kerrokseen tiiviiksi jyrätyn hiekkapatjan päälle. Osa kivistä on ylijäämää edelliskevään pihatöistä, loput ostettiin tehtaanmyymälästä. Kivissä on sekaisin harmaita ja mustia vallikiviä, samaa värierää kun ei ollut ostohetkellä saatavilla. Omaan silmääni eriparisuus on ainoastaan sympaattista, toivottavaakin.






Kivijalan päälle rakentuivat seinäelementit tarkasti olemassaolevien ikkunoiden mittojen mukaisesti. Ikkunat ovat aikakaudelleen tyypillisesti isot ja linjakkaat, joten kasvihuoneestakin tulee ihanan suuri - n. 2 m x 2,6 m. Seinäelementtien pystytyksen jälkeen rungon päälle nostettiin kattotuolit ja ruoteet joihin valokate ruuvataan kiinni.

En edes yritä väittää että osaisin itse nikkaroida näin valtavaa rakennelmaa, mun puutyötaidot jäävät puuhastelun tasolle. Rakenteen tarkasta suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa siis uskomattoman pitkäpinnainen ja taitava kanssaeläjäni. Osakseni jää lähinnä taiteellinen visiointi ja ikkunoiden kunnostus, joka on eräänlainen ikuisuusprojekti sekin. 



Hilseilevää maalia, poistettavia heloja ja hiottavaa riittää, maalaamisesta puhumattakaan, mutta olen aivan varma että kaikki vaiva on sen arvoista. Vaikka täksi kesäksi eivät taida tomaatit enää ehtiä, ei se haittaa, lasimajassa voi nauttia olostaan vaikka höyryävän kahvikupin kanssa aamukastetta ihaillen. Niin, kunhan nyt saisi ne ikkunat hiotuksi ja paikoilleen ensin.. 

14 kommenttia:

  1. Oih, upealta näyttää valmistelut!

    VastaaPoista
  2. Ihana - täällä haaveillaan vastaavanlaisesta projektista. Lupa myönnetty ensi kesälle, nyt on koko pitkä syksy ja talvi aikaa suunnitella :) Meille tosin taitaa tulla kevyempi malli, jonka saa purettua talven alta pois. Mies puhui saranoista yms sellaisesta… no kunhan minä saan tomaattini näiltä "kesäsäiltä" lämpimään ensi vuonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone on kyllä ihan ehdoton Suomen sääolosuhteissa! Mulla omat tomaatintaimet paleltuivat toukokuun alussa kun unohdin ne kouliintumaan ulos.. anopin pienessä kasvihuoneessa sen sijaan sijoituksessa olleet selvisivät. Ensi keväänä toivon siis että olosuhteet on kunnossa kunnon esikasvatukselle. :) Toivottavasti saatte teidän projektin polkaistua mukavasti käyntiin heti keväällä!

      Poista
  3. Kyllä sulla on taitava, viitsivä ja tehokas kanssaeläjä - tuosta teitin projektista tulee varmasti upea! Ja nyt jo innolla odotan, että miten lasisen majasi sisustat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanssaeläjä on kyllä super! Ei kovin innostunut tästä projektista, mutta silti teki sen. Mahtavaa, itse en olis osannut. :) Nyt on jo katto ja seinätkin paikoillaan, pitäisikin ottaa kuvia tästäkin välivaiheesta ennen lopullista valmistumista.

      Poista
  4. Vanhoista ikkunoista tehdyistä kasvihuoneista tulee aina persoonallisen näköisiä, niin varmasti tästäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kasvihuoneesta tulee aina yksilöllinen ja juuri sellainen kuin ikkunat antavat myöten. Ennen projektia googlettelin erilaisia vanhoista ikkunoista tehtyjä kasvareita suuntaviivojen toivossa, mutta totesin ettei siitä suurta hyötyä ollut - puitteet tulivat olemassaolevista materiaaleista, loppu piti säveltää. :)

      Poista
  5. Mielenkiintoista! Jos kiinnostaa, etsipä Facebookista Kivikangas Kasvihuone-sivusto. Päivitän sinne tarinoita ensimmäisen kasvihuoneen perustamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä! Tuolla sivustollahan on vaikka mitä! :)

      Poista
  6. Tästä tulee varmasti aivan ihana! Itsekin haaveilen moisesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Vaikka pääasiahan on että siellä tomaatit kasvaa. Ja ehkä kurkut. Ja varhaisperunat tosi aikaisin kesällä. Ja yrtit ja mansikat ja chilit ja ja ja... ;)

      Poista
  7. Odotan innolla lopputulosta. Suunnittelen samanmoista omalle tulevalle pihalle. Ikkunatkin olisi valmiina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla on suurin työ siis tehty, ikkunoiden etsiminen oli mulla haasteellisin vaihe!

      Poista