Sivut

1.4.2013

Aikamatka

Aika ajoin minulta kysellään kuinka kauan olen käsitöitä harrastanut. Kauan! Blogin lähestyvien 2v synttäreiden kunniaksi kaivoin arkistojen kätköistä todisteita kässämatkasta joka alkaa ala-asteajoilta ja päättyy lukioon. Pieni pintaraapaisu, mutta jotain kuitenkin. Toivottavasti teillä on yhtä hauskaa kuin minulla tätä kasatessani - olkaa hyvät!






Siihen ei tarvittu kuin yksi, se ensimmäinen, kässäntunti ja mua puraisi ankarasti ompelukärpänen - kotona piti saada välittömästi iso, järkyttävän painava oranssi ompelukone keittiön pöydälle ja päästä ompelemaan suoraa. Mitään muuta en  alle kymmenvuotiaana osannut mutta tekemällä oppi, ja pian koko barbikööri sai uudet vaatteet. Jotain innostuksesta kertoo sekin, että ompelin teinibarbille painajaismaisen liukkaasta sadetakkikankaasta osittain koneella ja osittain käsin  hupullisen takin. Melko ysärit asukokonaisuudet!



Ja kun koneella oli istuttu liikaa, vanhemmat patistivat ulos leikkimään. Luovuus ei kuitenkaan rajoittunut sisätiloihin...



Kuvataidekoulu oli viikottainen kohokohta lähes kymmenen vuoden ajan. Siellä tulivat tutuiksi monet materiaalit, työtavat ja ihan taiteeseen liittyvät perussäännötkin. Tuikkukynttilän pidikkeenä toimiva käsi on savityöperioidin tulos. Pohjasta löytyy vuosiluku -98, eli se on 14-vuotiaan taiteilijan tekosia.



Vuonna 2003 penkkareissa enkelinä. Siivet on askarreltu rautalankasta, leivinpaperista, pumpulista ja höyhenistä. Siivet oli kiinnitetty korsettimaiseen yläosaan, joka tuli edestä kiinni repusta tarpeettomaksi jääneillä klipseillä. Kätevä viritys kun siivet piti saada selkään ensin sisällä ja myöhemmin ulkotakin päälle penkkariajelulle.




Kaiken muun tekemisen ohella ompelukin on kulkenut tiiviisti matkassa mukana, ja vaatteita syntyi tasaiseen tahtiin. Lakkiaiset juhlin itse tehdyssä kokonaisuudessa; korsetti, hame ja epäsymmetrinen jakku. 

Paljon paljon paljon muutakin on tullut kokeiltua ja tehtyä grafiikasta kipsitöihin, tilataideteoksista videoinstallaatioihin, vaatetettua itseäni ja muita, askarreltua, piirrettyä, maalattua... ja matka jatkuu! Kokonaan uusi aluevaltaus vois seuraavaksi olla matonkudonta, yksi pitkän aikavälin haaveista. Löytyykö teiltä muilta tällaisia todisteita omista kässämatkoistanne? 


7 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja hurjan kaunis enkeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin tuossa kirjoitellessa että ehkä nämä ei huvita ja kiinnosta ketään muuta, mutta mulla oli ainakin hillittömän hauskaa! ;) Onneksi kuitenkin joku muukin sai tästä jotain, etten naureskele täällä yksinäni kuin huonolle vitsille.

      Poista
  2. Näitä ois voinu katsella enemmänkin! :) Enkeli-ystäväni <3 Ihan tuli ikävä noita aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon siipikuvan löytäessäni mietin muuten että tehtiinhän me sulle sillon ne pirunsarvet ja häntä, muistatko? Ja tietty lakkiaispukukin. :) Mieleen pulpahteli lisäksi kaikkea kivaa kuten mm. joku iltapäiväinen pitsanteko teidän kimppakämpässä, yks sängynostoreissu ja Mikkelinkeikka.

      Harmi juttu että noita tekeleitä ei ole tullut ikuistettua sen enempää, saati sitten säästettyä! Jotain vois vielä kaivamalla löytyä, ja piirrustuksia ym. tauluja löytynee vanhempien luota. :)

      Poista
    2. Lakkiaiskuvan saat ainakin multa! Se oli ihana puku kyllä, ihan mun näköinen :) Pirunsarvet ja -häntä on muuten edelleen tallessa! En vaan muistanut, että nekin oli sun tekemät :)

      Poista
  3. Voi kun kiva postaus!
    Ei löydy mitään dokumenttia lapsuus- tai nuoruusiän kädentöistä, harmi juttu.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli niin hauska postaus :)!

    VastaaPoista