Sivut

12.8.2012

Pallotuolin muodonmuutos



Vihdoinkin se on valmis! Sain vanhemmiltani kotikotonani majailleen, alkuperäisasussaan olevan -90 ja 2000-luvun taitteessa hankitun pallokorituolin. 'Jos vaikka keksisit sille käyttöä?'. No, ihan siinä ja siinä..




Isohan se on, epäkäytännöllisen mallinenkin, mutta aivan ihana löhötä ja vaikka lueskella lasten kanssa iltasatuja. Tai käpertyä päiväkahville toviksi huilaamaan ja hetkeksi torkahtaakin.



Ensiksi hioin tasohiomakoneella tuolin rungon. Homma oli melkoinen, mutta parempaakaan tapaa pinnan lakkakerroksen poistamiseen en keksinyt. Hionnan jälkeen levitin tuolin irrallisiin jalka- ja palloistuinosiin harmaan puuvahan kolmeen kertaan. Vaha on hangattu pintaan kangasrätillä ja tarkoituksella hain ulkonäköön kuluneen epätasaista fiilistä. Tällainen pallotuolihan on siitä ongelmallinen että istuinosa pyörii ja hankautuu jalan päällä, ja siksi tuolin maalaaminen esim. peittävällä kalustemaalilla ei tullut kysymykseen maalipinnan varman lohkeilemisen vuoksi. Vahan kanssa samanlaista ongelmaa ei toivottavasti tule, sillä vahapinta on nihkeä ja vaikka sitä ajan kanssa kuluisi pois, on lisääminen ja paikkailu helppoa.




Päällisen ompelin irroitettavaksi. Sivuissa kulkee kaksi vetoketjua, jotka avaamalla sisätyynyn saa ulos ja päällisen vaihdettua. Päällisen toinen puoli on hennon vaaleanharmaata kuviopuuvillaa ja toisella puolella on savunharmaata pellavaa. Tyynyn reunoihin ompelin tummemman harmaasta kuviopuuvillasta tereen tuomaan tuolille ilmettä. Päällinen pysyy kiinni tyynyssä napin avulla, ompelin alkuperäiseen tyynyn keskelle ison napin ja päälliseen napakan napinläven.




Viimeisestä kuvasta mittasuhteet hahmottaa parhaiten. Ihan komean kokoinen ilmestys, vai mitä?

16 kommenttia:

  1. Hieno modaus! Mulla olis samaisen tuolin runko varastossa, pehmuste tuhoutui aikoinaan. En ole saanut päätettyä mitä sille teen - uusi tyyny maksaa kympin vähemmän kuin kokonaan uusi tuoli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa pehmusteella hintaa! Toisaalta, tällaiseen tuoliinhan kävis sellainen sektoreista koottu lattiatyyny, sisuksiin vois tunkea esim. kierrätyskeskuksesta pelastettuja (pestyjä) tyynyjä? :)

      Poista
  2. komea on!!! ja ihana väri rungossa, mua vähän epäilyttää just tollainen väri, kun muuten haluaisin meille sellaisen (ehkä ensin kuitenkin kämpän, johon se mahtuisi). Tässä on niin ihana lököillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikessa epäkäytännöllisyydessään tää tuoli on kyllä aivan ykkönen! Mahtava loikoilla, mutta vie turkasen paljon tilaa. =) Mäkin tykkään tuosta rungon uudesta väristä ihan hirmuisesti, vaikka alkuun epäröinkin harmaan kohdalla ja pitkään pohdin tylsästi valkoisen ja tummanruskean välillä. Onneksi uskalsin!

      Poista
  3. no siitähän tuli ihana! melkonen homma sulla ollut, mutta kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! :) Tää on taas mun näitä perinteisiä 'mä ihan nopeesti vaan kunnostan...' -projekteja. ;)

      Poista
  4. Hienosti tuunattu ja kiva kun on tällaisia sisustusjuttujakin joillakin ainaisten lastenvaatteiden sijaan. :D

    VastaaPoista
  5. Paaaljon parempi tuunattuna! Mä muistan kans tuon, oli tosi hyvä löhöillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tuolihan on ilmeisesti jonkun sortin klassikko kun niin moni muistaa! =)

      Poista
  6. Huh, hillitön homma tuo hiominen! Kannatti, lopputulos on hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä ihan kamala urakka. Onneksi on tehty, en ehkä tee toiste. =) Kiitos kivoista sanoista!

      Poista
  7. Oijoi. Tulin sattumalta ensi visiitille ja jäin koukkuun, vau. Upea blogi ja upeita töitä. Sitä paitsi kerrankin kässäblogi, jossa on tyyliä. Tulen toistekin! Sopiiko, että lisään sinut blogilistalleni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ihanhan tässä kehujen ristitulessa vaatimattomampi punastuu! Kiitos kivoista sanoista ja kiva että viihdyit! Tervetuloa uudemmankin kerran, ja mikä jottei saat listata blogin blogilistallesikin. :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Yritys oli niin. Tykkään tuolista valtavasti edelleen, mutta onhan se kokonsa puolesta hieman haasteellinen. :)

      Poista