Sivut

20.7.2012

Säilytyslaatikoita



Pitäisi varmaan laittaa sivupalkkiin erilliset tunnisteet teemoille 'säilytys' ja 'tapetti', näitä tuunauksia nimittäin tuntuu nyt tunkevan blogiinkin asti yhtenään.


Säilytystilaa ei liene kenelläkään riittävästi emmekä mekään tee siitä poikkeusta. Sen lisäksi olen hieman leväperäinen tavaroiden säilyttäjä (terveisiä vaan vanhemmilleni ja miehelleni!), joten hiljattain olen yrittänyt motivoida itseäni järjestelmällisyyteen silmää miellyttävien säilytysratkaisujen myötä. Netistä löytyy toinen toistaan ihanampia laatikoita, purkkeja ja pussukoita säilyttämiseen, mutta en millään raaski maksaa useita kymppejä varastoon tai kaappeihin laitettavista laatikoista.



Paikallisen sekatavarakaupan tuulikaapista bongasin tyhjiä roskiin meneviä kenkälaatikoita. Päällystin laatikot -jälleen kerran- tapetilla, ja johan kelpaa!



Laatikoihin pääsivät kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta ostetut ja tutuilta saadut pitsiliinat ja -nauhat sekä reunapitsit. Laatikot ovat söpöt, jopa niin kivat etten millään ole saanut vietyä laatikoita takaisin varastoon. Että sehän oli sitten järkevää se tuunaaminen, nyt tasoilla pyörii entistä enemmän tavaraa. Ovatpahan ainakin kauniissa paketeissa!

Pssst! Vaikka pitsiliinoja on iso kasa, joukosta uupuu valkoisia pieniä (halkaisijaltaan 10-25 cm) pitsiliinoja. Tarvitsisin niitä isompaan projektiini, joten jos sinulta löytyy nurkista joutilaita, laita sähköpostia tai jätä kommentti! Maksan liinoista toki kohtuullisen korvauksen.

13 kommenttia:

  1. Ihania laatikoita. :) Ja ihania tapetteja. Mä oon metsästnyt kivoja tapetteja, mut en millään löydä kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautakauppojen poistolaareista löytyy joskus helmiä (tosin aika karseita rulliakin siellä on seassa), esim. tuo alimman laatikon tapetti on Orolta 10e/rll hintaan adoptoitu. :) Oon mä vakavasti harkinnut ihan normihintaisen rullan ostamistakin jos oikein ihana tulisi vastaan, ehdestä rullasta saa kuitenkin niiiiiin paljon kaikkea kivaa aikaiseksi!

      Poista
  2. Ihania! Miten oot kiinnittäny tapetit laatikkoon? Mullakin ois jemmattuna laatikoita ja tapettiakin löytyis, se inspis vain antaa odotuttaa itseään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, unohtui mainita! Tapetti on siis liisteröity kiinni laatikkoon. Laitan reilun kerroksen liisteriä jolloin tapetti pehmenee ja vettyy sopivasti, jonka jälkeen sen saa muokattua mukavasti ja napakasti paikoilleen.

      Joskus se inspis vaan odotuttaa ja odotuttaa, mutta sitten kun se iskee, valmista tulee hujauksessa! Inspiraatiotuulia sulle! :)

      Poista
    2. Eli liisterikauppaan siis. Jos se inspiraatiokin sitten joku päivä tulisi kylään edes hetkeksi ;)

      Poista
  3. Juuri samanlaiset tuunaussuunnitelmat täälläkin:)
    Laatikoita tarvitaan aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja mikäs sen mukavampaa kuin hyötykäyttää jo olemassa olevia materiaaleja uuden ostamisen sijaan.

      Poista
  4. Kauniita tapetteja olet löytänyt. Hyvältä näyttävät laatikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ovat ystävät joiden tapettijemmoilla sain piipahtaa. :)

      Poista
  5. Voi että miten kivoja! Mulla on sama projekti odottanut aikas kauan...ja jatkaa näköjään odottamista ;) Kuulostaa hyvältä tavalta liisteröidä tapetit kiinni. Täytyy pitää se mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joskus se inspis antaa odotuttaa itseään. Kyllä se sieltä vielä putkahtaa, ja sit valmista tulee nopsasti, usko pois! :)

      Poista
  6. ja to do -listalle tämä!
    aivan ihania!
    mukavia kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista