Sivut

30.3.2012

Pirtinpenkki

Mokasin jälleen olemalla liian nopea. Jotta tämän tuunauksen/entisöinnin/kunnostuksen todellinen luonne avautuisi, kuvitelkaa todella kellastunut mäntyinen pirtinpöydän penkki. Sellainen, jonka lakkaus hilseilee, jonka kantta parivuotias on käyttänyt autoratanaan, jonka jalkaa on käynyt koira maistamassa ja jonka istuinosan alapinnalle alakoululainen on raapustanut 'Ville <3'. Tämä oli Se Penkki.


Ostin penkin kirpputorilta parilla kympillä. Pitkään se siellä oli odotellutkin ottajaansa, eikä ostopäätöksen kanssa tarvinnut siis kiirehtiä. Penkki oli metrin mittainen ja liian iso suunnitelmaani, joten puutyökurssille mars!

Alkuperäinen ajatus oli (jälleen kerran) että teen tämän nopeasti ja helposti sivutyönä - niinpä niin. Purkaminen, hiominen ja istuinkannen sekä välipuun lyhentäminen kävivät helposti, mutta en tullut ajatelleeksi että myös kiinnitysruuveille pitää porata uudet reiät. Eikä pelkästään ruuveille, vaan myös niille holkeille joihin kierrettiin toisenlaiset ruuvit kuusiokoloavaimella. Näillekin lienee omat nimensä, oma sanavarasto on edelleen melko rajoittunut mitä tulee tekniseen työhön. Oli miten oli, urakasta selvittiin ja viimeistelyksi ennen kokoamistaan penkki sai ylleen kauniin valkoisen maalikerroksen.


Penkki löytää paikkansa lähitulevaisuudessa kodinhoitohuoneesta, kurasyöpön vierestä. Syy penkin lyhentämiseenkin löytyy siis sieltä - seinä jolle penkkiä kaavailen on 90 cm pitkä, joten penkki lyhennettiin 85 cm pituuteen.


Penkin yläpuolelle tein vielä yhden jo blogissakin tutuksi tulleen naulakon, johon haalarit ym. voi ripustaa roikkumaan. Toki meillä ns. "oikeakin" eteinen on, mutta kodinhoitohuone kuraeteisenä ei liene huono ratkaisu näin välikausina.

12 kommenttia:

  1. Penkki näyttää tosi hyvälle.
    Minulla on varastossa 2 pirttipenkkiä, jospa saisin ne maalattua yhtä hienosti. Samanlainen naulakkokin löytyy varastosta : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän löytyy siis enemmänkin yhteistä kuin pelkkä etunimi! ;)

      Poista
  2. ihanan huolellista tuunailua, mutta kylläpä tuli hieno tuosta penkistä. Munkin to do-listalla keikkuu toi kahvikuppi-neulatyyny. :) hieno tuli siitäkin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! Mulla on joku ongelma huolimattomasti maalattujen pintojen suhteen, en meinaa ikinä saada omasta mielestäni tyydyttävää jälkeä aikaiseksi.. siksi kai puunaankin tappiin saakka noita kunnostuksia. =)

      Poista
  3. Vitsi, mää niin haluan tulla sun kanssa puutyökurssille mukaan! Mullakin olis loputtomasti näitä projekteja, mut välineistö kotona on niin vajaavaista et helpompi olis jonnekin muualle mennä... Toivottavasti aikataulut tänä syksynä mätsäis meillä paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaanmukaanmukaan! Se on kyllä tod. näk. ens syksynäkin samaan aikaan samassa paikassa (ja sinne toivottavasti pääsen itsekin) joten pitkä ilta sulle tulee jos jatkat maalaustakin. :) Mutta ehdottomasti letkeä seura olis haluttua ja kaivattua!

      Poista
  4. Ainii, ja penkistä tuli hieno! :D

    VastaaPoista
  5. Ihana penkki ja ihan ylellisyyttä olisikin kura eteinen. On todella hyvä jo välikausina, syksy ja kevät, on osalle vaatteista ja kengistä toinen eteinen. Mahtavaa! Ja niin ihanan siisti. Meillä on parvekkeella tuollainen setti pöydänkera odottamassa maalausta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Satu! Olen tullut samaan tulokseen kuraeteisen suhteen, tällä hetkellä kun säilytystilaa ei ole nimeksikään ja lasten romppeita roikkuu kaikki naulakot vääränään. Tsemppiä pirtinkaluston kunnostamiseen, suurin työ on aloittaminen! :)

    VastaaPoista
  7. Juu, ihan ohimennen sivutyönähän tuommosen tekee :) Ihana penkki ja ihana naulakko, kelpais tännekin, kuten myös se kodinhoitohuone ja kurasyöppöineen.. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana! Mä etsin pitkää pirtinpenkkiä, jonka voisin tuunailla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteen aikaan niitä oli kirppiksillä runsaasti, mutta nyt on ainakin täällä ollut hiljaisempaa. Toivottavasti löydät pian omasi!

      Poista