Sivut

3.1.2012

Puulaatikoita


Puutyökurssin syksykaudella naputtelin kaksin kappalein puulaatikoita. Ajatuksena oli että näissä voisi säilyttää esim. lehtiä, mutta viimeistelyvaiheessa tulin siihen tulokseen että oikeampi paikka voisi kuitenkin olla ulkovarasto ja puutarhatyökalut..

Maalaukseen asti kaikki meni hyvin. Aluksi ajattelin maalata laatikot peittävällä valkoisella, mutta naulakoiden maalaamisen jälkeen päätin yrittää päästä hieman helpommalla. Keksin ostaa puuvahaa, ja aluksi ajatus oli tehdä laatikoista tumman ruskeat. Rautakaupassa kuitenkin höyrähdin ja käteeni tarttui harmaa vaha, joka ei sitten toiminutkaan niin hyvin mäntyisen, lämpimän sävyisen puumateriaalin kanssa vaan puun oma väri jäi kuultamaan vahan alta liikaa. Alunperin suunnittelin myös tekstaavani laatikoiden kylkeen jotain, mutta pari kokeilua valmiilla ostosabluunalla riitti; tekstistä tuli suttuista ja jotenkin tylsän näköistä vaikka yritin olla kuinka huolellinen tahansa.

Kyllä näissä silti potentiaalia on - mietinnässä on näyttäisinkö laatikoille oikein karkeaa hiomapaperia sekä vähän lisää vahaa, ja askartelisinko tekstit valmistarroilla vai kokeilisinko toisenlaista tekstaustapaa. Ehdotuksia?

6 kommenttia:

  1. Ei mitään helpotuksia, valkoiseksi vaan! :D Haha.. hyvä ehdotus ;)

    VastaaPoista
  2. Ei tuo harmaa sävy nyt varsinaisesti rumaltakaan näytä, mut vähän hassu se kyllä on ton lämpimän puun kuultaessa alta.... Et ehkä seuraavat sit lämpimällä ruskealla tahi valkoisella? Tai peittävällä harmaalla? :)

    Mitä jos vain tussilla kirjoittaisit tekstin kylkeen? Tai sit joku kalvo johon leikkaat tekstin ja sit spraymaalisuihkautus? Eiks ne oikeet armeijan laatikot oo sillein just maalailtu...? Mulla on jotenkin semmoinen mielikuva mut en menis vannoon.

    VastaaPoista
  3. Kiitti ehdotuksista! Pidetään mielessä ettei jatkossa helpotuksia suvaita, kantapään kautta sekin opittiin näköjään. ;)

    Seuraavat aion tosiaan käsitellä jollain muulla sävyllä, mutta näiden onnettomien laatikoiden kanssa taidan päätyä sitaisemaan pintaan vielä pari kerrosta tuota samaista harmaata vahaa peittävän lopputuloksen toivossa.

    Musta tuntuu että tussilla tekstaamisesta oon saanut tarpeeksi noiden maustepurkkien kanssa, mutta kontaktimuovi + spraymaali vois toimia. Ja saahan sen spraynkin kosteana hyvinkin irtoamaan, mikäli lopputulos ei miellytä silmää. :)

    VastaaPoista
  4. Niin tai ei edes kontaktimuovi, joku piirtoheitinkalvo tms jonka vaan teipillä laittaa kiinni toimii yleensä yhtä hyvin. Kontaktimuovi on kallista! :D Eikä sitä sit voi käyttää montaa kertaa! Et ehdottomasti piirtoheitinkalvoa... ;)

    VastaaPoista
  5. Mä kokeilisin vahaa uudestaan tai sitten vaan maalaisin maalarinvalkoisella, se kun peittää parhaiten kaiken.

    VastaaPoista
  6. Valkoisella päällemaalaaminen ei onnistu, sillä vaha on niin liukas että pitäisi hioa ensin alta pois. Siihen ei hermo enää riitä. :) Mut lisävaha harmaana on varmaan se haettu ratkaisu, katsotaan mitä saan aikaiseksi. :)

    VastaaPoista