Sivut

22.9.2011

Toiveesta


Neuvolakortin kansia on jälleen valmistunut urakalla. Tein pöllökuosiset kannet tilauksesta ja siinä kankaita leikellessäni totesin, että näitähän tekis samalla useammat kerralla.


Pöllöjä syntyi kolmet. Kahdet kannet limenvihreällä vuorella valkoisine polkadot-pilkkuineen ja yhdet turkoosilla vuorella, myös pilkuin varustettuna.


Tavallisiin kansiin olen ommellut yhden luottokorttipaikan Kela-korttia varten, mutta nyt tein yhdet kannet kahdella korttipaikalla, jolloin neuvolakortin kannet palvelevat paremmin kaksosia. Tietysti molemmille kaksosista voisi olla omat neuvolakorttitaskunsa, mutta omassa käytössä toimivimmiksi ovat osoittautuneet yhdet kannet jotka sisältävät kaiken oleellisen - vähän vähemmän muistettavaa ( = unohdettavaa) otettavaksi neuvolakäynnille mukaan. Tokihan näissä voisi pitää eri-ikäistenkin sisarusten kortteja.


Ja sitten vielä söpöstelyä. Nämä kannet ovat aavistuksen pienemmät, korkeus on lähes sama kuin lasten ja/tai äidin neuvolakortissa. Näissä kortti pysyy napakasti paikoillaan, vaikka tokihan se noissa ylemmissäkin tallessa hyvin säilyy.

Nyt on siis ylimääräisiä kansia muutamat tarjolla jos jollain on tarvetta, me ei ihan näin monia tarvita. :)

8 kommenttia:

  1. Hei mitä sulla ois tarjolla? :)

    VastaaPoista
  2. Vaaleanpunaiset molemmat ovat vapaana ja pöllökannet sinisellä vuorella myös. Ja aina voi sovitella jos joku muu mietityttää.. :)

    VastaaPoista
  3. Mä voisin varata toisen noista söpöläisistä meidän tytöille. Olisi mekon kanssa samis ;).

    VastaaPoista
  4. Tässähän melkein toivoo, että meilläkin olisi jo lapsia. Ihan vaan jotta saisi kauniit neuvolakortin kannet. ;D

    VastaaPoista
  5. Heippa! Mitäs oli vapaana vielä ja tuo pöllö kiinnostais. Mikä oli näiden hinta?

    VastaaPoista
  6. Muakin kiinnostais tommonen pöllökuosinen, aivan ihana :)

    VastaaPoista