25.7.2016

RISTINOLLAA




Kesä, eikä mitään tekemistä. Lähdettäiskö veneilemään? Sinne saareen joka on sopivan matkan päässä kotoa, ei liian kaukana, mutta sellaisen matkan kuitenkin että tuntee lähtevänsä minilomalle. Sinne, jonne voi tehdä reissun ihan muuten vaan, ilman etukäteissuunnittelua. Ihan vaikka vaan jos aurinko sattuu pilkahtamaan tai vaikka ei pilkahtaisikaan.




Mukaan pakattais vain olennaisimmat. Uikkarit, eväät ja hyvää mieltä. Ja jotain pientä hyvää nyt tietty myös. Siellä lämpimällä kalliolla istuskellessa, varpaita vedessä liotellessa voi tankata kesän valoa, lämpöä ja tuoksua tulevia kuukausia varten.






Perillä pelattais ristinollaa. Peliä, joka on kuin kesä itse - rento, ei liian vakavasti otettava, helppo ottaa omakseen. Samaan peliin on saatu säilöttyä myös kesän toinen kiva muisto. Kreetalta kotiin kilokaupalla kannetuista meren hiomista kivistä löytyi pelinappulat jotka sopivat tarkoitukseen just eikä melkein. Kesä. <3

12.7.2016

Toistaiseksi tavoittamattomissa


Kesäloma. Rannekello nurkkaan, aamuherätys pois päältä. Lempeä tuuli hiuksissa, hiekkaa varpaissa, suolaa huulilla. Suloista joutenoloa ja ajassa kellumista, nukkumista silloin kun huvittaa, uintireissuja lempeässä kesäyössä, aamupalaksi jäätelöä suklaakuorrutteella. Ei kiirettä, ei velvollisuuksia. Sanoinko jo että rakastan kesää?



Loma alkoi varsin ravistelevalla irtautumisella arjesta. Lento kohti lämmintä lähti viimeisen työpäivän jälkeisenä aamuna niin varhain, että koneen siivet kimalsivat nousevan auringon säteissä. Viimeisten työpäivien ja lomaa edeltävien asioiden toimittamisen aiheuttama hektinen olotila haalistui haalistumistaan taivaalla pilvien seassa lipuessani, ja perillä arki tuntui kaukaiselta unelta.



Koska olen hieman todella huono olemaan stressaamatta asioista, podin perinaiselliseen tapaan "mulla-ei-oo-mitään-päällepantavaa" -kriisiä juuri ennen lähtöä. Kevyttä, värikästä, kepeää, kiitos! Neonpinkki sifonkitunika valmistui viimeisenä iltana ennen lähtöä samalla hetkellä, kun rakas kanssaeläjä jo malttamattomana kiristeli matkalaukun vyötä tiukemmalle. Kiireessä paininjalkaa polkiessani en hoksannut helman jäävän noin pitkäksi, mutta mitäpä tuosta. Kesällä mikään ei ole niin justiinsa!


Neonpinkki sifonki Kangastukku
Leveä kuminauha Karnaluks Tallinna

Kaava oma sovellus