24.3.2016

DIY betonimunat



Pääsiäinen. Lupaus keväästä. Pajunkissoja, tipuja ja pääsiäismunia. Toiset haluavat munansa suklaisina, toisilla on päähänpinttymänä saada ne betonisina. Ja kun jotain on saanut päähänsä, ei siinä järkipuheetkaan auta.

Muistatteko vielä nämä pääsiäismunat muutaman vuoden takaa? Kaivoin ohjeen arkistoista, postaus kokonaisuudessaan ja päivitettynä luettavissa Stoorin sivukonttorissa. Nyt - neljän päivän miniloma! Ihanaa!


17.3.2016

Maanläheiset virpomisvitsat






Palmusunnuntai, lasten unelma! Neitokaisten viikon kestänyt askartelurupeama huipentuu sunnuntaiaamuun - vihdoin saa kiskoa huivin päähänsä, piirtää kasvoille vallattomia pisamia, napata iloisenkirjavat virpomisvitsat kainaloon ja suunnata kohti tuttavien ovia!

Jos totta puhutaan, askartelussa kahden määrätietoisen viisivuotiaan neitokaisen kanssa on ollut omat haasteensa. Ilmassa leijailevia höyheniä, viuhuvia saksia, paperisilppua ja metrikaupalla teipinpätkiä. Paljon vauhtia, kuplivaa naurua, hetkittäisiä hermostumisia ja isoja ilon hetkiä! Siinä luovuuspuuskissaan touhuavien neitokaisten kuorruttaessa pajunkissaoksiaan kaikenkirjavilla höyhenillä, podin hetkellistä väriyliannostusta ja etsin käsiini pussillisen syksynä talteen säilöttyjä aarteita.

Kun taloudessa asuu metsästävä henkilö, etuihin kuuluu -erinomaisen linnunlihan lisäksi- hyvin luonnonmukaiset askartelutarvikkeet. Pyyn, teeren ja koppelon höyhenet löysivät paikkansa pajunoksilta, sekaan ujutin washiteippilippuja. Toinen neitokainen oli kyllä, ehkä aiheestakin, kovin huolissaan ankeista virpomisvitsoistani, mutta helpottui kuullessaan ettei äiti aio virpoa naapureita harmaasävyisillä oksillaan. "Me hoidetaan tämä homma paljon paremmin!" Epäilemättä.

Psst! Höyhenistä on moneen muuhunkin. Kuka muistaa vielä betoniset munat? Pysykää kuulolla, niistä lisää pian!

13.3.2016

DIY-harrastajan KonMari




Tuo paljon puhuttu, trendiaallon harjalla surffaava pinkki kirja. Se, jonka nimeen toiset vannovat, ja josta toiset ärsyyntyvät suunnattomasti. Siivoustapa, jonka luvataan mullistavan koko elämäsi. Suuria lupauksia, suuria odotuksia.

Konmari on japanilaisen siivousekspertti Marie Kondon kehittelemä siivousmenetelmä, jonka tehokkuus kiteytyy kysymykseen "tuottaako se iloa?" Jos ei, laita se kiertoon. Menetelmällä voi käydä läpi lähes mitä vain - vaatekaapin, astiat, paperikasat, pyyhkeet ja lakanat, valokuvat, harrastusvälineet, viherkasvit. Hurjimmat konmarittavat jopa sähköpostinsa, Facebook-kaverinsa ja puhelimensa yhteystiedot. Siinä sivussa käsittelyyn saattavat huomaamatta joutua myös ihmissuhteet, ajankäyttö ja elämänarvot. Ja kun tavara vähenee, ympäristö ja ajatukset selkeytyvät. Toistuva, ilon tuottamiseen perustuva päätöksenteko opettaa. Tuhansien säntillisten, intuitioon perustuvien toistojen jälkeen on helppoa sanoa "ei" esineille joita ei tarvitse, ja ympäröidä itsensä iloa tuottavilla asioilla. Toisin sanoen - on helpompaa keskittyä olennaiseen.




Olen aina ollut tehokas kierrättämään tarpeetonta. Silti järjestyksen ylläpitäminen on ollut vaikeaa. Aika tuhraantuu tavaroiden paikasta toiseen siirtelyyn, raivaamiseen ja kadoksissa olevien esineiden etsimiseen. Koti on pysynyt järjestyksessä juuri ja juuri, ja arki pyörinyt, no, tavallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu siivoamiseen, sitä vähemmän sitä luonnollisesti jää muuhun. Ja kun ei ehdi, on helpointa sulkea silmänsä ja vetää ovi perässään kiinni.





Miten tämä kaikki sitten liittyy käsitöihin? No, tiedättehän - kun innostus ja inspiraatio pyyhkäisevät yli, on vaikeaa keskittyä siihen mitä ympärillä on. Puhumattakaan siitä, miltä ympärillä näyttää. Ja kun ympärillä näyttää tältä, ei tarvita salapoliisin hoksottimia ymmärtääkseen ettei työskentely rojukasassa varsinaisesti tue tehokkuutta. Vaikka innostusta olisikin, se karisee hyvin nopeasti harrastehuoneen ovella. Siivoaisinko, jotta pääsisin ompelukoneelle asti, vai lähtisinkö sittenkin kuntosalille? Niinpä.






Viikkotolkulla siihen aikaa menikin, mutta jokainen hetki on ollut sen arvoista. Siinä lajitellessani kankaita, työvälineitä, lankoja, maaleja, puikkoja, nappeja, nauhoja, papereita ja muuta tuiki tarpeellista, tulin samalla prosessoineeksi itse käsillätekemistäkin - mitä teen ja miksi? Mihin käytän aikaani ja mitä haluaisin tehdä enemmän? Mistä voisin luopua? Mikä tuottaa iloa, mikä puolestaan tuntuu pelkältä velvollisuudelta? Samaan tahtiin kun kierrätin, lahjoitin ja myin itselleni tarpeetonta tavaraa, kysymykset alkoivat saada vastauksia kuin itsestään. Hämmentävintä tässä kaikessa on kuitenkin ollut se, että harrastehuonetta, joka tuskin koskaan on pysynyt viikkoa kauemmin siistinä, ei ole konmarituksen jälkeen tarvinnut siivota kolmeen viikkoon!

Lienee sanomattakin selvää, että tämän kokemuksen innoittamana olen konmarittanut -kuten tuhannet muutkin järjestelyideologian taian löytäneet- pian koko talon. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, mutta suosittelen silti tilaisuuden tullen ainakin silmäilemään kyseistä kirjaa. Matka sotkuisen kaapin uumeniin saattaa vaihtua elämysmatkaksi omaan sisimpään! Ja jos ei, niin ei se siisti, helposti järjestyksessä pidettävä komerokaan huono lopputulos ole.