Sivut

11.1.2016

Stoori.fi


Joskus päätösten tekeminen on hyvin yksinkertaista. Tietenkin tiedän mitä haluan ja mikä on minulle parhaaksi! Ei neuvoja, ei keskustelua, pelkkä vakaa -ja oikea- päätös. (Ja jos päätös sattuisikin osoittautumaan vääräksi, sitä ei hevin myönnetä.)

Sitten on ne hetket, kun päätöksen tekeminen ei olekaan aivan niin yksinkertaista. Useita lähestymistapoja, useita erilaisia kulmia joista asioita voi tarkastella. Kokemusta ei ole, ja tietokin on hieman vajavaista. Niinä hetkinä täytyy luottaa intuitioon.




 
Hetken mielijohteesta puolihuolimattomasti täytetty hakemus heitti 'Annukan aurinkoisille' mahdollisuuden hypätä mukaan osaksi Stoori.fi -blogiportaalia. Rehellisesti - tätä mahdollisuutta on punnittu pitkään ja hartaasti. Jopa niin hartaasti, että rakas kanssaeläjäni lienee totaalisen kyllästynyt asian puimiseen. 

Mikä se Stoori sitten on? Stoori on sanomalehtikonserni Keskisuomalaisen alle hiljattain perustettu blogiportaali, joka lanseerataan virallisesti huomenna. Uudenlainen verkkoyhteisö, joka kokoaa alleen ison joukon hyvin erilaisia kirjoittajia. Onko se sitten 'Annukan aurinkoisia' varten? En tiedä. En kuitenkaan malttanut olla lähtemättä mukaan ottamaan asiasta selvää!






































Ei huolta, täällä mikään ei muutu! Stoorin alle päivittyvä osa blogistani on eräänlainen "spin off" -versio. Näin alkuun postailen sinne osittain teille tuttuja juttuja, mutta kaikki uudet tekstit tulevat myös tänne bloggerin puolelle. Lupasin itselleni vuoden kokeilujakson, aika siis näyttää mitä tuleman pitää.

Stoorissa kaikki aloittavat tyhjältä pöydältä, joka tekee asetelmasta mielenkiintoisen. Lähes viisivuotiasta DIY-blogia ei kuitenkaan kannata missään nimessä nollata ja aloittaa kaikkea alusta, joka sekin osaltaan vaikutti päätökseeni jatkaa täällä bloggerissa. Toinen merkittävä syy on se, että 'Annukan aurinkoiset' on toinen niistä puhtaasti DIY-juttuihin keskittyvistä blogeista Stoorissa. Loput vajaa sata blogia keskittyvät pääasiassa muihin aiheisiin. Olen siis paitsi hieman skeptinen, myös todella jännittynyt siitä miten tee-se-itse -meininki otetaan vastaan isommissa blogipiireissä.

Onneksi te lukijat olette kuitenkin olemassa - täältä turvallisesta blogikodista on hyvä tehdä tutkimusmatka tuonne suureen maailmaan! Pitäkää peukkuja ja tulkaa kurkkaamaan miltä meininki näyttää! 


11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jännää! Katsotaan mitä tämä tällainen nyt on. :)

      Poista
  2. Onnea matkaan!
    Uudet haasteet pitävät pirteänä ja luovuuden ilmassa!
    Minun blogini on saanut yhden sivun joka kuukausi täällä paikalliselta norjalaiselta lehdeltä. Se toi kyllä haastetta kerrakseen, mutta on ollut antoisaa!
    Kaunista pakkasviikkoa sinne ja leppoisia tuulia täältä etelän auringosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Mahtava mahdollisuus tuo säännöllinen sivun julkaisu, hienoa että tartuit siihen! Oot ihan oikeassa - on hyvä haastaa itseään säännöllisesti, jotta luovuus ja tekemisen meininki säilyy. Kiitos kommentistasi, sait mut hymyilemään. Mukavaa kevättalvea (nyt saa jo sanoa niin!) :)

      Poista
  3. Jee hienoa! Kyllä tee-se-itse -blogit on viime vuosina tulleet ja kovaa. Uudet haasteet on mielenkiintoisia, jään seurailemaan tuota uuttakin blogiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, diy on nosteessa, varsinkin sisustuspuolella ollut jo pitkäänkin. Kyllä mä silti mietin onko tämän blogin meininki jo liian harrasta tee-se-itse -touhua. Nähtäväksi jää! Kiva että oot mukana! <3

      Poista
  4. Ei kun onnea matkaan ja eihän sitä tiedä, ellei kokeile! Kyllä diy-jutut on tän hetken in. Liisa

    VastaaPoista
  5. Onnea ja tsemppiä matkaan! Erilaiset blogiportaalit ovat mielenkiintoisia ja niiden mukana voi tulla paljon uusia juttuja, tuttuja, haasteita ja yhteistöitä.

    VastaaPoista
  6. Onnea matkaan. Kaikkea mahdollisuuksia pitää kokeilla. Liisa

    VastaaPoista