2.1.2016

2015 kootut


Vuosi 2016. Vuosi vuodelta, päivä päivältä, hetki hetkeltä tekeminen vaihtelee, virtaa ja muuttaa muotoaan. Elämässä sattuu ja tapahtuu, niin ruudussa kuin sen takanakin. Asiat puidaan käsillä ajatellen, kuinkas muutenkaan, ja lopputulos on tavalla tai toisella luettavissa täällä blogissakin.

Vuosi 2015 on ollut elämänmakuinen. Blogi on ollut toisinaan aktiivisempi, toisinaan hiljaa luvattomankin pitkään. Hyppy palkkatöistä yrittäjyyden maailmaan, päätään nostanut liikuntafriikkiys, eloisa perhe-elämä ja käsityöharrastus - jokaisella on oma aikansa, paikkansa ja merkityksensä. Kuvia selatessani olen kuitenkin onnellinen blogin olemassaolosta. Siitä, että hetkittäisistä epäuskon hetkistä huolimatta olen jatkanut; kuvannut ja kirjoittanut siitä mitä on tullut tehtyä. Tekemättä en kuitenkaan koskaan osaisi enkä haluaisikaan olla.











 


Yksi ruutu jokaista kuukautta kohti. Monenlaista on takana, mutta monenlaista on edessäkin! Koskaan aiemmin vuosikoosteen kirjoittaminen ei ole jännittänyt, mutta nyt tuntuu joku hassu perhonen räpyttelevän vatsanpohjassa. Maaliskuussa sain käsiini kirjan jonka sivuille parikin DIY-ideaani painettiin, lokakuussa liityin Kotopirkkoihin ja nyt olisi tarjolla vielä yksi kutkuttava tilaisuus, johon tarttumista edelleen puntaroin. DIY-vuosi 2016 - bring it on!


20 kommenttia:

  1. Ihana kuvakimara! Ja taitava sinä!
    Paljon onnea ja onnellisuutta vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Onnea ja iloa myös sinne! <3

      Poista
  2. Kaikkea kivaa oletkin vuoden aikana tehnyt:-) Ihanaa alkanutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kaikkea kertyy, vaikka välillä tuntuu ettei mitään saakaan aikaan. :)

      Poista
  3. Kaikenlaista kivaa :) ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kivoja toteutuksia, kauniita kuvia...näitä katselisi vaikka kuinka paljon :D

    - Aurinkoista uutta vuotta -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Inspiroivaa ja touhukasta vuotta 2016 sinnekin! :)

      Poista
  5. Ihania juttuja mahtui viime vuoteen, mitähän kaikkea ihanaa tähän alkaneeseen vuoteen mahtuukaan ;) Hyvää uutta vuotta 2016 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hyviä oivalluksia ja vähän vähemmän ratkojan viuhumista kuin vuonna -15. ;)

      Poista
  6. Paljon mukavaa ja kaunista olet taitavana tehnyt!

    VastaaPoista
  7. Huikean monta kivaa ideaa ja kauniita kuvia. Innolla odotan tämän vuoden juttuja jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Katsotaan mihin kaikkeen sitä tänä vuonna innostuu! Toivottavasti moneen. :)

      Poista
  8. Paljon kaunista on syntynyt käsissäsi. Hyvää ja idearikasta uutta vuotta 2016 tv Liisa

    VastaaPoista