Kesäaikaan käsillä tekemisen saralla tapahtuu valtava paisumus; projekteja on nurkassa jos toisessakin, sisällä, ulkona, kotona ja reissussa. Puuhakkuus näkyy myös blogissa, joka joutuu näivettymään oman onnensa nojassa. En silti ole unohtanut, menossa on vain niin isoja projekteja ettei oikeastaan nukkumaankaan malttaisi!
Alan olla lähipiireissäni tunnettu siitä, että minulle kelpaavat lähes kaikki tavarat, romu ja ylijäämämateriaalit joille ei muilta löydy käyttöä. Syksyllä haalin hellään huomaani ystävän 60-luvulla rakennetun omakotitalon ikkunat, taisinpa innoissani luvata niille uuden kodin jo ennenkuin ehdin tehdä kasvihuoneen rakennusanomusta rakkaalle kansaeläjällenikään. Miesparka taisi olla jokseenkin tyrmistynyt kun järjestin puolen päivän mittaisen ikkunoiden pelastusoperaation keskellä ankean kylmää ja kosteaa syksyä, ja innoissani ilmoitin tulevan kesän 'yhteisestä pikkuprojektista'. Onneksi talvi oli pitkä, märkä ja pimeä, ja yhteistyöneuvotteluja (=väsytystaistelua) voitiin käydä hiljalleen. Kun kevät viimein koitti, hypin riemuissani tasajalkaa - kasvihuoneella oli rakennuslupa, rakennusmestari ja selkeä toteutussuunnitelma!
Perustus ladottiin kakkoslaatuisista vallikivistä kahteen kerrokseen tiiviiksi jyrätyn hiekkapatjan päälle. Osa kivistä on ylijäämää edelliskevään pihatöistä, loput ostettiin tehtaanmyymälästä. Kivissä on sekaisin harmaita ja mustia vallikiviä, samaa värierää kun ei ollut ostohetkellä saatavilla. Omaan silmääni eriparisuus on ainoastaan sympaattista, toivottavaakin.
Kivijalan päälle rakentuivat seinäelementit tarkasti olemassaolevien ikkunoiden mittojen mukaisesti. Ikkunat ovat aikakaudelleen tyypillisesti isot ja linjakkaat, joten kasvihuoneestakin tulee ihanan suuri - n. 2 m x 2,6 m. Seinäelementtien pystytyksen jälkeen rungon päälle nostettiin kattotuolit ja ruoteet joihin valokate ruuvataan kiinni.
En edes yritä väittää että osaisin itse nikkaroida näin valtavaa rakennelmaa, mun puutyötaidot jäävät puuhastelun tasolle. Rakenteen tarkasta suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa siis uskomattoman pitkäpinnainen ja taitava kanssaeläjäni. Osakseni jää lähinnä taiteellinen visiointi ja ikkunoiden kunnostus, joka on eräänlainen ikuisuusprojekti sekin.
Hilseilevää maalia, poistettavia heloja ja hiottavaa riittää, maalaamisesta puhumattakaan, mutta olen aivan varma että kaikki vaiva on sen arvoista. Vaikka täksi kesäksi eivät taida tomaatit enää ehtiä, ei se haittaa, lasimajassa voi nauttia olostaan vaikka höyryävän kahvikupin kanssa aamukastetta ihaillen. Niin, kunhan nyt saisi ne ikkunat hiotuksi ja paikoilleen ensin..