24.8.2013

Betonilaatat




Keskikesällä oltiin betonihommissa, minä ja kolme muuta rouvashenkilöä. Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty, paitsi että betoni loppui jo ensimmäisen puolen tunnin aikana kesken, tuuli heitteli muotteja ympäriinsä ja heinäkuun ensimmäiseksi viikoksi +10 astetta tuntui melko kalsealta. Koska säätilaan ei voi vaikuttaa, betonia sai kaupasta nopeasti lisää ja seura oli mitä parhainta, touhukkainta ja idearikkainta, tuli betonipäivästä kokonaisuudessaan mahtava!




Ensisijainen tavoite oli tehdä betonilaattoja. Mitäpä muutakaan kuin pitsikuvioisia! Olen niin ennalta-arvattava näine pitseineni!




Betonitöiden tekeminen on koukuttavaa sen yllätyksellisyyden vuoksi. Betonia sekoittaessa ei voi tietää mitä valmiista tuotoksesta tulee ja valmista on kaiken lisäksi odotettava pari vuorokautta! Ei sovi hätäiselle sellainen. Tapani mukaan en kuitenkaan malttanut olla tutkimatta puolikuivaa valua, ja onneksi niin, sillä muottia poistettaessa huomasin pitsien uponneen paikoitellen turhan syvälle betoniin. Betoni oli kuitenkin vielä aavistuksen pehmeää, joten liinat onneksi irtosivat reippaalla voimalla kiskoen.




Betonitöiden yllätyksellisyydestä kertoo myös se, että niistä laatoista joista kuvittelin tulevan huippuhienoja, tuli ihan kivoja. Niistä, joita kokeilin vain huvin vuoksi 'koska tällaisia liinoja sattui kaapista löytymään', tuli ehdottomia suosikkeja! 

Jatkoa ajatellen täytyy myös muistaa että mitä ohuempi pitsiliina, sitä kauniimpi pinta. Ja mitä reikäisempi pitsiliina, sitä selkeämpi kuvio. Iso liina vei tällä kertaa voiton pienestä liinasta, tai ainakin omaa silmääni nuo lähes koko betonipinnan peittävät kuviot miellyttävät enemmän. Mitä muuta betonipäivässä sitten syntyi? Pian näette!

31 kommenttia:

  1. Voi itku nää on upeita! Mä olen saanut aikaan vaan niitä lasten käpälät-laattoja. :)
    Ehkä ensi kesänä tätä....
    kiitos ideasta ja kauniita syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole saanut vielä(kään) aikaiseksi niitä käpälät -laattoja, vaikka aie on kyllä olemassa. Ensi kesänä sitten, jos siihen mennessä sais jonkun huippuidean mihin niitä sitten käyttäisi. :) Kauniita syyspäiviä sinnekin, ja tsemppiä uuteen arkeen!

      Poista
  2. Kauniita laattoja, mukava nähdä, mihin ne päätyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laatat pääsevät tositoimiin vasta ensi keväänä, palataan asiaan silloin! :)

      Poista
  3. Aivan huikean kauniita! :)Tämä on jotain sellaista, mitä en ole koskaan vielä kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemaan vaan! Betoni kyllä imaisee mukanaan, joten varaudu siihen että teillä on kohta kaikki nurkat täynnä tilataideteoksia.. ;)

      Poista
  4. Ovatko pitsiliinat tuon jälkeen entisiä vai saako ne vielä puhtaiksi tai ylipäätään ehjänä irti? Sitä olen miettinyt monesti pitsi-betoni-töitä katsellessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä laatoista sain liinat irti kokonaisina. Se riippuu varmasti pitkälti siitä, kuinka kosteaa betoni vielä muottia irroitettaessa on. Suositushan on että betonin pitäisi antaa kuivua 2-3 vrk, mutta minä malttamattomana menin irroittamaan muotit ja poistamaan pitsit jo vuorokauden kuivumisajan jälkeen. Toimi hyvin! Liinat irtosivat vaivatta ja huuhtelun jälkeen ovat vielä valutöihin käyttökelpoisia. Muuhun niistä ei kyllä ole, sen verran betoni jämähtää kiinni.

      Poista
  5. Vau! Pakko oli kutsua mieskin aamukahviltaan katsomaan, sillä meidän pihaan tarvitsisi kanssa ensi kesänä laattoja...

    VastaaPoista
  6. Vau, tulipa hienoja!! Mihinkähän ne päätyy..?

    VastaaPoista
  7. Hienoja! Jännä nähdä mihin laatat päättyvät :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Tuli ihan onnistuneita kyllä. Näissä betonihommissa jännittää ihan hirveästi millainen lopputulos lopulta tulee olemaan, sillä odottamaan joutuu useita päiviä. Ei sovi kärsimättömälle sellainen.. :)

      Poista
  9. Vau, mikä idea! Ihan huippu hienoja tuli :)

    VastaaPoista
  10. Ihan älyttömän hienoja!!!
    Minun vaatimaton kokeiluni kalpenee luomustesi rinnalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilusta on hyvä lähteä jalostamaan ideaa! JA betoni nyt on materiaalina sellainen että koskaan ei voi tietää mitö tulee - mullakin meni tuikkulyhdyt persiilleen, niistä lisää myöhemmin kunhan saisin ärsytykseltäni edes kuvatuksi ne. ;)

      Poista
  11. Näistä tuli kyllä aivan mahtavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllätyin itsekin miten kivat ne lopulta ovatkaan. Nähtäväksi jää miten toimivat käytössä - hiekka, multa ja savi noissa urissa saattaa tuottaa hieman päänvaivaa. ;)

      Poista
  12. Tulipa hienoja! Mitä te käytitte muotteina kun sait noin mahtavan sileät ja kauniit reunat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotit ovat isoja ruokaloissa ym. isoissa yksiköissä käytössä olevia eineslaatikoita. En ihan tarkkaan tiedä itsekään, olen saanut nämä muutamat suhteilla. Eräs porukastamme löysi vastaavia puutarhamyymälästä, niissä lienee ollut kasveja?

      Poista
    2. Ah, kiitos! Mä voin saada niitä töistä :D Hyvä idea!

      Poista
  13. Huippu idea! Ihanat ihanat ihanat! ♥
    Tästä alkoikin oma pitsiliina inspis :D -kellonpohja ! Ei kannata edes kysyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikein hyvä idea se kellonpohja! :)

      Poista