12.1.2013

Tee-Se-Itse Tine K




Ihan ensimmäisenä tunnustan, että tämä uusin ihastukseni on suora kopio Tine K:n isosta kattovalaisimesta. En vaan voinut sille mitään - ensimmäisen kuvan jossain sisustuslehdessä tai -blogissa nähtyäni olin mennyttä, ja sekunnin sadasosan jälkeen mieleeni iskostui ajatus "no tuonhan teen helposti itse!". 





Puolen vuodenkaan säännölliset kirpputorikoluamiset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta sopivan käytetyn varjostimen löytämisen suhteen, joten ratkaisu löytyi lopulta IKEAsta. Suuren, 55 cm halkaisijaltaan olevan varjostimen päälle rypytin 3 m ohuen ohutta puuvillaa, kiinnitin (okei, jos totta puhutaan rakas kanssaeläjäni kiinnitti) kattojohdon ja polttimon - valmis!

Onhan se ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan, vaikka karkea kopio onkin. Olen aiemminkin kevyesti pohtinut päähänpinttymää joka minulla itse tekemisen suhteen on. Vaikka valmiina saisi melkein samanlaisen, usein teen mieluummin itse. Poikkeuksena tästä kuitenkin uniikit, jonkun toisen ideoimat ja itse valmistamat käsityötuotteet. Ja onhan aito aina aito, mutta joissain tapauksissa itse tehty on silti se rakkaampi ja ihanampi, ainakin tekijänsä mielestä. Antakaa siis anteeksi. :)


11 kommenttia:

  1. Siis ihan super hieno! Mäkin haaveilen siitä Tina K:n isosta lampusta ja tuohan on kertakaikkiaan tismalleen saman näköinen! Tosi hieno! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Tine K:n valaisin on ihana, ja eroavaisuudet tähän ovat lähinnä materiaali (alkuperäisessä päällinen taitaa olla vielä ohuempaa ja "silkkisempää"?) ja yläreunan koristeommel joka tästä puuttuu. Mutta muuten kyllä melko yhteneväinen, plagiaatti onnistui siis hyvin! ;)

      Poista
  2. Ihana tuli!
    mä oon kanssa kyllä itsetehdyn, tuunatun tai perityn kannalla. Niissä on vaan jotenkin enemmän fiilistä, "henkee". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on niissä itsetehdyissä kuitenkin enemmän "sitä jotakin"! Ja onhan se kiva katseen kotikutoiseen kohdistuessa todeta itselleen että tuo on muuten itse tehty. :) Vaikka kyllä niihin omiin tekeleisiin maanantaikappaleitakin sisältyy, ne vaan yleensä jemmataan kaikessa hiljaisuudessa kaappien perukoille.. ;)

      Poista
  3. Heh, meillä on tuo samainen Ikean varjostin olkkarissa ja olen miettinyt, että mitenköhän sitä voisi itse tuunata mielenkiintoisemmaksi. Melkein tekisi mieli tehdä kopion kopio. ;) Hyvältä siis näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopion kopio kuulostaa hyvältä! Mä meinasin tehdä sen virheen että yritin purkaa alkuperäistä "varjostinkangasta" kehikosta pois, en alkuun tajunnut että eihän varjostimessa ollut pystypienoja ollenkaan. Onneks oli kuumaliimapistooli.. ;) Ja kivastihan tuo valo tuolta kajastaa vaikka yksi ylimääräinen varjostin tuon rypytetyn kankaan alla onkin. :)

      Poista
  4. Aaaah, ihana<3 Mun on ehkä kans pakko kokeilla tehdä tuollainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuumasta toimeen! Se on nopee ja helppo! :)

      Poista
  5. Kaunis. Parempi kuin kaupassa.

    VastaaPoista
  6. Moikka! Piti ihan tulla sanomaan, että kiitos lampun ohjeesta ja muistakin ideoista ;) Itselleni kävi vähän samoin, että näin tuon kyseisen original lampun jossain fb arvonnassa ja ajattelin, että eihän tollasesta nyt toistasataa euroa maksais kun sen tekisi itsekin :) Varsinkin kun asutaan tällä hetkellä Bangladeshissa, jossa työvoima on halpaa ja materiaalit myös. Kokeilinkin jo teettää, mutta ei siitä tullut hyvä, joten seuraavaksi kokeilen ite. Kovasti mietin vaan miten tuo kangas laitetaan tonne varjostimen alle piiloon ja tuo kuminauhakuja näyttääkin just hyvältä! seuraavaksi pitää päättää vaan mistä kankaasta. Mutta siis itse täällä ideoin kauheesti kaikkea, joten kivoja ideoita ja mikä parasta - sulla on ohjeet mukana :) Kiitos! -eppu

    VastaaPoista