Sivut

5.8.2012

Harmaa Aura (ja sananen kroonisesta aikapulasta)



Tuskastelin taannoin valkoisen Auran kanssa sitä onko kyseisen maton malli silmää miellyttävä vai täysi huti. Hiljattain valmistuneesta isosta harmaasta Aurasta päätellen malli taisi kuitenkin valloittaa minut, sillä ihan vasemmalla kädellä ei tämä halkaisijaltaan 150 cm matto syntynyt.




Malli on Kauhavan kangasaitan Aura, ja malli tosiaan pääsee oikeuksiinsa vasta isommassa matossa. Tytöt saivat huoneeseensa uuden maton, vielä kun saisivat sen isomman huoneenkin!

Tarkkaavaisimmat lukijat ovat ehkä huomanneetkin että blogi on pidellyt hiljaiseloa viime kuukausina. Koska blogini on käsityöblogi olen päättänyt tiukasti rajata kaiken muun kirjoittelun ulkopuolelle. Todettakoon kuitenkin sen verran (ihan jo muistiin itsellekin, jos vaikka joskus hairahdan miettimään uudestaan näitä rakennusjuttuja) että "avaimet käteen" -talo on oikeasti aika kaukana siitä, että päätöksestä rakennuttaa talo seuraava vaihe olisi se että rakennusliikkeen mister kiikuttaisi valmiin talon avaimet kotiovelle. Sitä ei onneksi odotettukaan, mutta "me vaan maalaataan ja siivotaan raksaa" pitää sisällään aika paljon enemmän työtä kuin olisin ikinä osannut etukäteen kuvitella. Eräänlaisia käsitöitä siis valmistuu päivittäin, mutta niiden satojen maalattujen lautametrien dokumentoiminen ei ehkä kiinnosta teitä. ;) Kun kuitenkin sisätöihin saakka syksymmällä päästään, on mulla esitellä talolta jotain ihan itse tehtyä joka uppoaa hienosti bloginkin tunnisteisiin! Muutakin itse tehtyä on luvassa, mutta tahti tosiaan edellämainitusta syystä etanamainen.

Psst! Anteeksi jälleen ala-arvoiset kuvat. Tämä väliaikainen asumus yhdistettynä krooniseen aikapulaan on kuvaamisen kannalta melko katastrofaalista..

15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo väri etenkin on valloittava! Olen onnellinen että ostin kyseistä "värivikaista kirjavaa kudetta" todella halpaan kilohintaan varastoon, mattoon se sopi täydellisesti. Eikä tullut kalliiksi! :)

      Poista
  2. Talopostauksiasi odotellessa :)
    Tuttua tunnetta... Tosin, joskus lohdutonta oli sekin kun tajus, että tää on koko pa*ka omalla vastuulla ja ite täytyi tehdä kaikki ja miten helkkari tässä nyt käy! Noh, loppu hyvin kaikki hyvin (vaikka tehtävää on edelleen vuosiksi eteen päin :D )... Tsemppiä! Ja tsemppiä myös väliaikaiseen vuokralla-asumiseen, sekin voi olla ihan syvältä. Tai ainakin meillä oli. Asunnossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta miljöö oli mallia ghetto. Muista, että palkinto on todellakin ihan mieletön :) Ja raskaan ajan jälkeen kaikki tuntuu entistäkin ihanalta uudessa pirtissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sympatiasta ja raksa-arjen jakamisesta! En voi edes kuvitella mitä se itse rakentaminen sitten olis, kun nytkin tuntuu että kaikki vapaa-aika kuluu raksalla tuusaten. Meillä tämä asunto on ihan ok, tilaa on mukavasti ja suht rauhallistakin, mutta hiljattain päänvaivaa ovat aiheuttanut ötökkäalivuokralaisten alati laajeneva lajikirjo. Sokeritoukat ja hämähäkkiarmeija saivat seurakseen 2,5cm pitkän tuhatjalkaisen ja miniskorpionin risteämän joka bongattiin keittiöstä. Kiitos, ei enää yhtään opiskelijakämppää eikä vuokra-asuntoa, mielenterveyteni ei kestä näitä ylläreitä.. ;)

      Poista
  3. On kyläl tosi kaunis malli! Ja varmasti aikamoinen homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ja käytössä minusta paljon esim. Juhannusruusua kätevämpi, pysyy paikoillaan ja kupruilematta helpommin.

      Poista
  4. Kaunis matto!
    Innolla odotan postaustasi sitten myöhemmin taloonne liittyen :)

    Voimia ja tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, dokumentointia on pienessä määrin luvassa marras-joulukuussa. :)

      Poista
  5. Matto on kyllä upea! Tsemppiä touhuun :)

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis! Mullakin on samainen matto työn alla. Ja tsemppiä talon kanssa!

    VastaaPoista
  7. Kyllä miellyttää matto ainakin mun silmää ja ihanan värinenkin! Jaksamisia raksalle! Itse oon ollut teini-ikäinen kun vanhemat rakensi pakettitalon, joten aika hyvässä muistissa on, ettei homma tosiaan ihan leikinlaskua ole... Onneksi lopussa kiitos seisoo :)

    VastaaPoista