Sivut

19.5.2012

Nahka + pitsiliina = siistimpi käsilaukku

Olen huono kahdessa asiassa - kenkien ja laukkujen hankkimisessa. Varsinkin niiden siistimpien. Kaapit kyllä notkuvat lenkkareita ja tossuja sekä pussukoita ja reppuja, mutta mitään fiksumpaa on komeroista haasteellista löytää. Tarve siistille pienelle käsilaukulle oli kuitenkin huutava, joten päädyin helpoimpaan ratkaisuun.






Laukku on ommeltu keinonahasta, jota löysin pitkän etsimisen päätteeksi Etolasta. Laukku on hieman kirjekuorimainen; litteä ja pitkänomainen, mutta noudattaa kuitenkin selkeästi pussukkamaista linjaa. Mukaan mahtuu tärkeimmät kuten lompakko, kännykkä ja avaimet.




Nahan ompeleminen sujui yllättävänkin kivuttomasti, jopa kolminkertaisen rannenauhan tikkaaminen oli sujuvaa ja nelin-viisinkertaisetkin kangaskerrokset kone neulasi yskimättä. Haastetta toi sen sijaan saumanvarojen "silittäminen". Keinonahan jäykkyyden vuoksi saumanvaroja ei saanut painettua litteiksi, joten päädyin liimaamaan saumanvarat auki kangasliimalla. Samaisen jäykkyyden vuoksi laukku näyttää kuvassa hieman kulmikkaalta ja huolimattomasti ommellulta, mutta tosiasiassa saumat ovat suorat ja palat kaarevia, nahka ei vain tahdo uutuuttaan pysyä kuosissaan.




Vaikka nahkaa materiaalina vieroksunkin, tästä tuli mieluinen ja onnistunut. Turha kai edes todeta että näitä(kin) tekisi mieli tehdä lisää. ;)

16 kommenttia:

  1. Hieno! Tykkään :)
    Tee vaan lisää ja laita tuonne puodin puolelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :)

      Mietin tuota puotiasiaa kun pyörittelin ylijäänyttä mustaa nahkapalaa käsissäni, mutten ollut varma olisiko menekkiä. Mulla on muutama tilaustyö työn alla, mutta kunhan saan ne viimein viimeisteltyä voisin ottaa työn alle nahkapalojen tuhoamisen.

      Poista
  2. Aivan ihana! Kyllä kelpaisi minullekin!

    VastaaPoista
  3. Syötävän suloinen, mutta on tässä asennettakin! Eli just täydellinen :) (ja kelpais toki tännekin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se asenne mua tais vähän hirvittääkin, sillä nahka-asenne ei oikein kuulosta(nut) hyvältä omaan makuun. Yhden käyttöillan jälkeen muutin mieleni! :)

      Poista
  4. Kaunis tuli! Nahkaa en ole itsekään koskaan kokeillut, ehkä joskus vielä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa joskus kokeilla jos vaan tulee sellaiseen mahdollisuus tai löytyy joku projekti johon sitä voisi hyödyntää. Yllätyin kyllä positiivisesti! Toki, keinonahka nyt on varmasti asia erikseen, toinen puoli kun on kangasneulosta joka luistaa sutjakkaasti ompelukoneen paininjalan alla. Kuulemma nahkaompeluksiin suosittelevat teflonpaininjalkaa (en kaivannut tähän tippaakaan, vaikka päältäkin tikkailin).

      Poista
  5. Yksi sana vaan taas mielessä: VAU!

    VastaaPoista
  6. Näyttää todella kivalta ja anopin varastoissa olisi nahkoja kuulemma vaikka kuinka paljon, joten korvan takana on taas yksi idea lisää :)

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Pakkorako oli keksiä jotain, kun en kaupastakaan sopuhintaan laukkua ehtinyt löytää. Joskus sitä onneksi onnistuu yli odotusten, vaikka välillä ommellessa kylmä hiki nousikin! =)

      Poista
  8. Todella ihana, ja näitä sai mistä?

    VastaaPoista