Sivut

2.3.2012

Salsahamonen


Räystäät tippuvat, aurinko lämmittää ja kotona näyttää nuhjuiselta. Lisääntyvä auringonvalo ei odotuksista huolimatta motivoi siivoamaan, vaan pikemminkin istahtamaan ompelukoneen ääreen kesävaatteita ompelemaan!

Hame on ommeltu ohuesta puuvillakankaasta, kaavana käytin Suuren Käsityölehden Salsahametta (6-7/2005). Kaava on ihana, piirsin sen jo opiskeluaikana -07, mutta en vain saanut ommelluksi aiemmin. Tämän voisi siis todella luokitella ikuisuusprojektiksi!



Poimutelmien saumojen päälle ompelin pitsinauhaa tuomaan ilmettä muuten yksinkertaiselle hameelle. Lisäksi kaavasta poiketen ompelin hameen oikeaan reunaan rypytysnauhat. Nurjalle puolelle on siis ommeltu jokaiseen poimutelmaan rinnakkain kaksi kanttinauhaa, joista muodostuneen nauhakujan kautta kulkee kiristysnyöri ikäänkuin päällään seisovan U-kirjaimen muodossa. Halutessaan nyörit voi kiristää ja solmia rusetille, jolloin helma poimuttuu epäsymmetrisesti.




Turkoosi hame on tismalleen samalla kaavalla tehty ohjetta säntillisesti noudattaen, ilman lisäyksiä tai muokkauksia. Tämä versio on 100% pellavaa.

Nyt ei puutu enää kuin lavatanssit!

17 kommenttia:

  1. ihania hamoja! Mun silmään täydellinen se olisi nilkkapituisena, vaikka tiedän että juuri tuollainen sen kuuluu olla! :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö Taina, minäki ihastelen aina niitä nilkkamittaisia kaupoissa ja muilla, mutten harmikseni osaa käyttää itse. Kompastun, sotkeennun ja näytän ihan hassulta täyspitkässä hameessa. =) Oon siis samaa mieltä, ois varmasti kaunis myös nilkkapituisena! Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. Hahhah! :D Siis just ostin kankaan viime viikolla salsa-hametta varten! Nyt näyttää niin että plagion sua jos nyt sen tekasen....voi ei! :D Noh, mulla ei mitään ohjeita ole moiseen, et ei varmaan samanlainen tulis muutenkaan.

      Mut toi u-ryputusnauha on kyllä kiva, oon joskus vuosia sitten yhteen hameeseen tehnyt sellaisen. Tosin silloin vaan saumanvarat käänsin ja tikkasin ja ompelin kujaksi, säästyi kanttinauhat. :)

      Poista
    3. Heh, höpö höpö! Hauskaahan se vaan on, ollaan selvästi trendin huipulla! ;) Jos aina miettis ketä plagioi ja milloin, niin eihän sitä ikinä vois tehdä mitään, niin moni asia tässä maailmassa on jo keksitty! :) Ja onhan tässä jo monta kertaa nähty että milloin sinä oot tekemässä tai tehnyt jotain mitä minä oon suunnitellut mutten ole saanut aikaiseksi, tai päinvastoin. Ihan huuhaata koko plagiointihomma, ompeluhommiin siitä nainen, älä hömpöttele! ;)) (En ottanut tätä siis turhan tosissani, mutta halusin silti sanoa mielipiteeni kun nyt on muista syistä pinnalla tämä 'kuka-seuraa-ketä'-juttu, joka on ihan turhaa jorinaa mun mielestä).

      Poista
  2. Joo, mun salsa-hamonen on ihan varmasti aina eri näköinen kuin sun salsa-hame... ;) Varmaan vaikka ihan samoilla kaavolla tehtäis, jotenkin sun hame on aina herkän naisellinen ja mun jotenkin...ei-niin-herkän-naisellinen. :D Mut sepä just näissä käsitöissä onkin ihanaa. Samoilla kaavoilla ja samasta ideasta saa se 101 variaatiota aika helposti tehtyä, eri kankailla, leikkauksilla, väreillä, ideoilla..... loputtomat vaihtoehdot. :) Ylistys luovuudelle!

    VastaaPoista
  3. Ihana hamonen :) Juts eilen katselin Ottobresta tälläisen ohjetta. Mietityttää vaan miten tuollainen hame sopii tälläiselle pätkälle.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiihan se! Oisko se nilkkamittainen ratkaisu lyhyemmälle ihmiselle, huijaisko se hieman pituutta lisää? :) Tää on ihanan mallinen hame päällä, suosittelen lämpimästi! :)

      Poista
  4. Ihanan keväinen hamonen. Valkoisena sopisi minunkin vaatekaappiini : D
    Oli "pakko" tulla tänne vierailulle, koska Tainan blogissa olen pari kertaa meinannut saada sydänkohtaiksen, kun olen käynyt kommentteja katsomassa. Nimimerkkinä on tuo Annukka ja sitten on ihan vierasta tekstiä. Siinä sitten olen miettinyt eri vaihtoehtoja kuten dementia, unissaan bloggailu jne. kunnes olen tajunnyt, että hei tässähän onkin toinen Annukka. Sitä se teettää, kun on koko ikänsä ollut tuttavapiirin ainut Annukka. Samaa mokaa ei varmaankaan satu, jos on vähän tavallisempi nimi : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, loistavaa, tervetuloa vierailulle toinen Annukka! =) Mulla on käynyt sama juttu siellä Tainan blogissa, ihan on pitänyt hieraista silmiään että mikäs tämä kommentti nyt onkaan, omakseenkaan kun ei tunnista. Sellaisina hetkinä oon miettinyt että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa pikkuinen kuva tuohon nimimerkin yhteyteen, mutta enpä ole saanut aikaiseksi (vieläkään). :)

      Poista
  5. Ihana hame! Kukahan munkin vaatekaappiin tekis kesäksi tuollaisia ;) mistä muuten löytyy noin kauniin väristä pellavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavakankaat (huivien ohuet ja hameen paksumman) valkoista lukuunottamatta olen bongannut Euronkankaasta palalaareista. Saatavuus tosin vaihtelee hurjasti mutta silloin kun löytyy, ostan yleensä reilummin. Mulla on yksi Hennesiltä ostettu vastaavanlainen hamekin, ja se tuntuu olevan ihan lakanakangasmaista puuvillaa, joten varmasti sellaisestakin tällainen rimpsuhame onnistuis fiksun näköisenä jos pellavaa ei ole saatavilla mieluisissa väreissä. :)

      Poista
  6. Ompelukoneeni teki tenän ja en nyt pääsekään toteuttamaan hamostani vielä... niin käytän aikani nyt suunnitteluun! ;) vaan, sitä meinasin kysyä, et oletko ommellut vetoketjun tuonne vyötärölle vai ihan kuminauharypytyksen?

    Mulla olis valkoistakin kangasta josta tulis kyl aika täydellinen hamonen....vaan en mie kyllä valkoista osaa pitää... ;)

    VastaaPoista
  7. Nythän sulla on Maija hyvää aikaa leikellä kankaita valmiiks ja sitten kun kone on iskussa jälleen surruutat oikein urakalla käämit sauhuten!

    Tykkään laittaa hameiden vyötärölle vetoketjun, säästyy ylimääräisiltä poimuilta lantion alueella.. joku trauma varmaan jäänyt ala-asteella ommelluista putkihameista - pötkö, jonka yläreunaan iskettiin kuminauha ei istunut silloin, enkä ole edelleenkään innostunut kokeilemaan miten se istuisi nyt. ;)

    VastaaPoista
  8. Nää on kyllä niin ihant ja niin kesäiset! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihastuttavia ompeluksia sinulla!
    Ihana, että löysin tänne :D

    VastaaPoista