Sivut

27.1.2012

Liitutauluja



Vanhoista kirpputoreilta haalituista taulunkehyksistä tuli oikein kivoja liitutauluja! Pitkään niitä kehyksiä etsinkin mutta ilmeisesti vain vääristä paikoista - kun kehyksiä alkoi löytymään, sain kantaa kotiin (muuton alla, kaikin puolin järkevää..) puolenkymmentä erikokoista ja kivaa taulua ja/tai kehystä kun en osannut päättää mitkä muutamat olisin valinnut. Onneksi liitutaulumaaliakaan ei myydä alle 0,9 l pienemmissä purkeissa, joten jotta maali saadaan kulutetuksi tarvitaan myös maalattavaa materiaalia!

Keittiön liitutaulun pohjana on parin euron maalaus kehyksineen. Pokat (n. 35 x 55 cm) ovat maalattu ensin kertaalleen pohjamaalilla ja sen jälkeen pariin otteeseen valkoisella puolihimmeällä kalustemaalilla. Liitutaulun pohjana on alkuperäinen harrastelijamaalaus, jonka päälle maalasin ensin pohjamaalin ja sen jälkeen kolme kerrosta liitutaulumaalia. Valoa vasten näkyy alla olevan maalauksen siveltimenvedot, aika hauska yksityiskohta.



Lapsille tein isomman liitutaulun pelkistä taulunkehyksistä (n. 80 x 65 cm). Liitutaulun pohjaksi sahasin ohutta vaneria, joka maalauksen jälkeen nidottiin paikalleen nitojalla. Liitujen säilytystä varten kiinnitin kehyksen alareunaan kuppivetimen väärinpäin - ei ehkä kaikkein kätevin säilytysratkaisu, mutta veikeä se on.


Intoa näiden tuunaamiseen riitti riesaksi asti, sillä siinä samassa tohinassa unohtui suurin osa kehyksistä kuvaamatta. Onneksi  isoimmasta jäi sentään jälki kameraan.



Viimeiseksi pieni teaseri tulevasta. ;)

3 kommenttia:

  1. Kiitos! Tykkään kanssa tosi paljon, ja tytöt ovat aivan intopinkeänä kun pääsevät piirtelemään näihin! Yllätyin myös positiivisesti liitutaulumaalin laadusta, ei kyllä paljon häpeä "oikealle" liitutaululle. :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja liitutaulumaaleja :) Ps. Biltemassa myydään liitutaulumaalia 0,33 l töniköissä, hinta n. 11 e. Ite maalailen tässä just lastenpöydän päällistä sillä, vaikuttaa ihan kelpo kamalta!

    VastaaPoista