Sivut

2.12.2011

Naulakoita


Fiilistelyvaroitus! Olen niin innoissani uuden oppimisesta ja kokonaan tuntemattoman käsityöalueen valloittamisesta että hädin tuskin pystyn bloggaamaan näitä naulakoitani. Joku puuseppä ehkä nauraisi partaansa nähdessään nämä rakenteeltaan yksinkertaiset ja toteutukseltaankin simppelit naulakot yhdistettynä hehkutukseeni (oikeastaan näin jo kurssilla vähän kävikin), mutta mitäpä siitä. Minä osasin! :)

Laskeskelin että edellisen kerran olen koskenut puutöihin ala-asteella kolmannella luokalla, josta on aikaa siis jo..  no, on siitä tarpeeksi aikaa. Kotona ollessa mieli ja kädet kaipaavat haasteita, joten ilmoittauduin pitkään haaveilemalleni kansalaisopiston puutyön peruskurssille. Ja puutöihin nimenomaan juuri siksi, ettei mitään ennakko-osaamista ollut ja halusin kokeilla jotain aivan muuta kuin "pehmeitä" käsitöitä. Alkeista lähdettiin opettelemaan ja muutaman kerran jälkeen päästiin omien töiden kimppuun. Tavoitteena oli tehdä jotain käyttökelpoista, mutta kuitenkin tarpeellista ja riittävän yksinkertaista.



Ja niin syntyi hattuhylly. Muutamaa esimerkkimallia soveltaen piirtelin meille eteiseen mittatarkasti sopivan hattuhyllyn. Voi sitä onnistumisen riemua! Yllättäen hyllyn maalaaminen osoittautui kaikista haastavimmaksi osuudeksi, mutta siitäkin selvittiin.




Samalla teemalla jatkoin kylpyhuoneeseen tulevan pyyhenaulakon kanssa, yksinkertaiset sorvaukset yhdistettynä valkoiseen maaliin ja takorautaan tuntuu toimivan.




Eikä koskaan kannata tehdä vain yhtä, joten tein vielä toisen ja kolmannenkin naulakon pienemmillä koukuilla, nämä wc-tiloja silmällä pitäen.



Oih voih, pää ehtii ideoida uusia toteutettavia juttuja niin nopeasti etteivät kädet ehdi mukaan. Sitähän pitää tehdä puuverstas kotiinkin! Ei taida joulupukki toimittaa sirkkeliä tai lehtikuviosahaa? =)

6 kommenttia:

  1. Ihania! :) Tuommoisia naulakoita miekin kelpuuttaisin seinälleni ilomielin...! ;)

    VastaaPoista
  2. Ei me niin kaukana toisistamme sitten loppujen lopuksi ollakaan, kuten todettu ehkä joskus aiemminkin, perusasiat, tykkäämiset ja ideat samansuuntaiset, mutta esillepano toisella hörhelöinen ja toisella rock! ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttavia naulakoita! :) Mistä olet löytänyt nuo takorautaiset koukut?
    t.Niina

    VastaaPoista
  4. Kiitos Niina! isot takorautaiset koukut ovat Pislan mallistosta, Jyskän varastomyymälästä saa 2kpl pakkauksissa. Ne pienet koukut ovat nekin 2kpl pakkauksissa ja peräisin Clas Ohlssonilta. Molemmissa paikoissa oli paljon muitakin takorautaisia koukkumalleja, varsinkin varastomyymälässä, sieltä sais ihan käsin taottuja "perinteisiä" koukkujakin. Kannattaa käydä kurkkaamassa jos kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  5. Puutyöt kyllä kiinnostaisivat minuakin. Ei valitettavasti vaan ole tarvittavia tarvikkeita tai taitoja. Ehkä pitäisi opiskelualan vaihdon harkitsemisen sijaan harkita ihan vaan tuollaista kansalaisopiston kurssia mielenkiintoa tyydyttämään. :D

    Löysin muuten blogiisi Sukkasillaan-blogin Sailan haasteen listasta. Laitan seurantaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen noita kansalaisopiston kursseja lämpimästi! Ainakin meilläpäin löytyi peruskurssi vasta-alkajille, ja oon ollut kurssin antiin tosi tyytyväinen - siellä saa olla vähän uuno ja kysellä tyhmiäkin. :) Tervetuloa mukaan blogia seuraamaan, kiva kun löysit tänne! :)

      Poista